KOIRA Mediassa levisi 13.9.2022 kuva Ylöjärvellä Kurusta nuotiosta löytyneestä hiiltyneestä eläimestä. Poliisi on käynyt tapahtumapaikalla ja yhteistyössä valvontaeläinlääkärin kanssa asiassa on varmistuttu siitä, että kyseessä ei ole ollut supikoira.
Ulkoilija oli löytänyt metsästä leiripaikan, jonka nuotiossa oli myöhemmin koiraksi osoittautunut hiiltynyt raato. Poliisi kävi paikalla ja totesi, että koiraa oli syöty. Alkutietojen perusteella asiasta kirjattiin epäilty eläinsuojelurikos. Hiiltynyt eläin on kuitenkin todennäköisesti koira, jonka rotu ei ole yksilöitävissä.
Poliisi on selvittänyt, että kyseessä on ollut ulkomaalaisten marjanpoimijoiden leiri. Leirissä asustelleet marjanpoimijat kertoivat, että he olivat löytäneet tien reunasta kuolleen koiramaisen eläimen, jota he olivat päättäneet paistaa ja syödä nuotiolla.
Edellä mainittujen tietojen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä eläinsuojelurikosta tai muutakaan rikosta ja esitutkinta on päätetty. Asian selvittämisessä poliisia on avustanut ympäristöterveyspäällikkö Maria Wahlfors.
Wahlfors kertoo, että länsimaisessa kulttuurissa koiran syöminen saatetaan moraalisesti tuomita, mutta laitonta se ei ole. Wahlfors muistuttaa, että olemukseltaan terveessäkin koirassa saattaa olla erilaisia bakteereita ja loisia, jotka voivat sairastuttaa ihmisen tai levitä, ja siksi koiran syömistä ei voi pitää suositeltavana.
Lue myös: Metsässä pienin on usein vaarallisin – rokotusten on hyvä olla luonnossa liikkujilla kunnossa
Kommentoi Facebookissa