Ulkoministeriö järjestää kolme kotiutuslentoa – ”Paniikinomaisesti ei kannata Suomea kohti lähteä”

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi suomalaisten matkailijoiden tilanteesta ulkomailla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi ulkomailla olevien suomalaisten matkailijoiden tilanteesta. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Suomeen palaavan henkilön tulee olla 14 vuorokautta karanteenissa paluun jälkeen.

KORONAVIRUS Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa, että matkustusilmoitusten perusteella ulkomailla on edelleen 41 000 suomalaista. Matkustajista yli 7 000 on Espanjassa, yli 3 000 Yhdysvalloissa ja yli 3 000 Thaimaassa. Arvion mukaan puolet määrästä on henkilöitä, joilla on pysyvä osoite Suomessa.

Haavisto toteaa, että matkustusilmoitusten perusteella kootut henkilömäärät ovat kuitenkin epävarmoja, koska kaikki eivät tee ilmoitusta eivätkä myöskään ilmoita paluustaan. Joka tapauksessa Suomeen vielä palaavien matkustajien määrä on todennäköisesti tuhansia.

Valtioneuvosto kehottaa matkailijoita palaamaan ja tarvittaessa tukee sitä. Pysyvästi ulkomailla asuvia suomalaisia ei kuitenkaan kehoteta palaamaan, ellei tilanne sitä erityisistä syistä vaadi.

– Heillä on varmasti parhaat olot siellä, missä ovat eli paniikinomaisesti ei kannata Suomea kohti lähteä, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo.

Tarvetta tuetuille kotiutuslennoille arvioidaan päivittäin maailmalla muuttuvan tilanteen valossa.

Ulkoministeriö järjestää yhteistyössä Finnairin kanssa kolme kotiutuslentoa Suomeen palaaville matkailijoille perjantaina 27.3.2020. Lennot järjestetään Kyprokselta ja Portugalista. Lennot on avattu myyntiin Finnairin lipunmyynnin kautta. Lennot ovat:

  • Pafos, Kypros klo 13.15 (AY7054)
  • Funchal, Portugali (Madeira) klo 16.40 (AY1732)
  • Faro, Portugali klo 12.00 (AY7052)

– Nämä kohteet on valikoitu edustustoiltamme saatujen tietojen pohjalta. Kussakin kohteessa on kymmeniä suomalaisia matkailijoita, ilman tosiasiallisia muita mahdollisuuksia palata Suomeen. Lisäksi viranomaisrajoitukset erityisesti Kyproksella vaikeuttavat tilannetta tuntuvasti, toteaa yksikönpäällikkö Antti Putkonen konsuliasioiden yksiköstä.

Sulkeutuvat rajat ja perutut lennot ovat aiheuttaneet monelle matkalaiselle hankaluuksia, osa hotelleista on myös sulkenut ovensa koronavirustartunnan pelossa eurooppalaisilta.

Ulkoministeriö ja Suomen edustustot maailmalla jatkavat matkailijoiden avustamista ja neuvontaa Suomeen paluuseen liittyen. Ensisijainen keino palata on edelleen normaalien tai ylimääräisten kaupallisten yhteyksien avulla.

Lentoja voivat hyödyntää myös muiden Pohjois- ja EU-maiden kansalaiset matkallaan kotimaahansa. Lentojen lopullinen kustannus valtiolle riippuu koneiden täyttöasteesta. Ulkoministeriö julkistaa kotiutuslentojen lopullisen kokonaiskustannuksen lentojen päätyttyä.

Suomeen palaavan henkilön tulee olla 14 vuorokautta karanteenissa paluun jälkeen. Myös fyysisiä kontakteja sekä julkisia liikennevälineitä tulee välttää.

Lisäksi lentoasemilla on kiinnitetty kritiikin jälkeen erityistä huomiota palaavien matkailijoiden liikkumiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt, että ongelmat lentokentällä johtuivat ministeriöiden välisestä tietokatkoksesta. Haavisto totesi, että asia kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle, THL:lle sekä Finavialle.

– Eilen seitsemän ministeriä kokoontui toteamaan, että lentoasemallakin on johtaja ja siellä pitää antaa määräyksiä myös näistä ihan samoista asioista kuin täällä kotimaassa.

Lennoilta saapuvien henkilöiden määrää rajoitetaan esimerkiksi lentokenttäbusseissa, jotka tuovat matkustajat koneesta terminaaliin.

Lue myös: Suomeen palaavien koronavirustartunnan riskiin tartuttiin viimein – vastassa terveydenhuollon ammattilaisia

Kommentoi Facebookissa