Ulkoministeriö vahvistaa – Suomeen on saapunut kolme al-Holin leiriltä paennutta perhettä

Al-Holin leirillä on ollut kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-taistelijoiden puolisoa, ja heillä noin kolmekymmentä lasta.

Al-Holin leirillä on ollut kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-taistelijoiden puolisoa, ja heillä noin kolmekymmentä lasta. (Kuvituskuva AOP)

Ulkoministeriö kertoo avustaneensa perheet Turkista Suomeen konsulipalvelulain mukaisesti.

AL-HOL Ulkoministeriö vahvistaa, että kolme al-Holin leiriltä paennutta perhettä on saapunut tänään iltapäivällä Turkista Suomeen. Lapset ja naiset ovat olleet internoituina al-Holin leirillä Syyriassa, josta he ovat poistuneet kevään aikana. Perheiden lapset ovat iältään alle kymmenvuotiaita. Ulkoministeriö on jatkuvasti suositellut, ettei kukaan yrittäisi lähteä sotatoimialueella leiriltä omin päin.

Ulkoministeriö on avustanut suomalaisia lapsia ja heidän huoltajiaan konsulipalvelulain mukaisesti. Heille on Ankaran suurlähetystössä myönnetty matkustusasiakirjat ja heidän paluunsa Suomeen on järjestetty yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa.

Turkin pääkaupungista Ankarasta reittilennolla palanneessa ryhmässä oli kolme äitiä ja yhdeksän lasta. Ulkoministeriö toteaa, että jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus palata halutessaan Suomeen. Ulkoministeriön ja Suomen suurlähetystöjen tehtävä on tarjota välttämättömät viranomaispalvelut kotimaahan paluun mahdollistamiseksi.

Al-Holin leirillä on ollut kymmenkunta Suomesta lähtenyttä Isis-taistelijoiden puolisoa, ja heillä noin kolmekymmentä lasta. Leirillä on edelleen useita suomalaisia lapsia sekä äitejä. Suunnitellussa kotiuttamisessa ei ole voitu edetä, koska leiriä hallinnoivat paikalliset viranomaiset ovat globaalin koronapandemian vuoksi keskeyttäneet toistaiseksi yhteistyön.

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä 19.12.2019. Toimivaltainen viranomainen asiassa on ulkoministeriö. Ulkoministerin erityisedustaja johtaa viranomaistoimintaa ja siinä tehtävää viranomaisyhteistyötä sekä tekee kotiuttamisratkaisut Suomen lainsäädännön nojalla.

Viranomaiset ovat vastaanottaneet Suomeen saapuvat lapset ja aikuiset. Ulkoministeriö ei voi kertoa julkisuuteen yksityisiä lapsia tai aikuisia koskevia henkilötietoja tai viranomaistoiminnan kaikkia yksityiskohtia. Suomen viranomaiset noudattavat erityistä varovaisuutta käsiteltäessä alaikäisten lasten asioita yksityisyyden suojasta ja turvallisuudesta johtuen.

Lue myös: Isis-perheiden lapset vaaditaan tuomaan al-Holin leiriltä Suomeen heti – ”Hallituksen pitäisi nyt tehdä kaikkensa”

Kommentoi Facebookissa