Uudenmaan liikkumisrajoitukset kumotaan heti – hallitus vetoaa ”oikeudellisiin perusteihin”

Pääministeri Sanna Marin sanoo hallituksen käyneen asian perusteellisesti läpi ja kuulleensa ministeriöiden sekä THL:n arvioita.

Pääministeri Sanna Marin sanoo hallituksen käyneen asian perusteellisesti läpi ja kuulleensa ministeriöiden sekä THL:n arvioita. (Kuva Lauri Heikkinen/ Valtioneuvoston kanslia)

HUS:n alueella on kuitenkin todettu suurin osa koko Suomen varmistetuista tautitapauksista.

KORONAVIRUS Hallitus on linjannut neuvottelussaan tiistaina 14. huhtikuuta Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta välittömästi. Hallitus antaa asetuksen liikkumisrajoitusten kumoamisesta 15. huhtikuuta klo 13 alkavassa valtioneuvoston yleisistunnossa, ja kumoaminen tulee voimaan välittömästi istunnon jälkeen.

Syynä on, että hallitus katsoo, ettei tilapäisten liikkumisrajoitusten jatkamiselle ole enää oikeudellisia perusteita. Valmiuslain 118 pykälän valtuuksia voidaan käyttää vain, jos se on välttämätöntä.

– Oikeusvaltioperiaatteesta on pidettävä kiinni ja valtaa ei saa väärinkäyttää, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson painottaa.

Hallitus nojaa kumoamispäätöksessään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioihin epidemiatilanteesta.

Hallitus kuitenkin suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, myös kotimaassa. Myös muita toimenpiteitä ja rajoituksia epidemian rajoittamiseksi ja väestön suojelemiseksi tulee jatkaa ja noudattaa.

– Nyt ei ole aika lähteä mökille, pääministeri Sanna Marin vetoaa.

Kun liikkumisrajoitukset astuivat voimaan 28. maaliskuuta, koronavirustartunnat lisääntyivät Uudellamaalla selvästi muuta maata nopeammin. Tällä hetkellä Uudellamaalla on edelleen selvästi eniten tautitapauksia, mutta ero muuhun maahan on jo supistunut.

Tautitapausten kuntakohtaiset erot ovat myös varsin suuria, eivätkä ne hallituksen mukaan erityisesti heijasta maakuntien rajoja. Viimeisen viikon aikana tautitapausten määrä on ollut hallituksen mukaan joissain sairaanhoitopiireissä suhteellisesti yhtä suurta tai suurempaa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on kuitenkin viimeisten THL:n julkaisemien lukujen mukaan todettu 1987 tartuntaa eli suurin osa koko Suomen varmistetuista tautitapauksista, joiden kokonaismäärä on 3161. Helsingin kaupunki on uutisoinut pelkästään somalinkielisillä todetun tähän mennessä lähes 200 tartuntaa, kun tartuntaluku esimerkiksi koko Tampereella on 96 ja Turussa 79.

Tartunnat ovat nousseet Uudenmaan ulkopuolella lähinnä Länsi-Pohjassa, mikä johtunee rajanylityksistä vain lieviä rajoituksia käyttäneeseen Ruotsiin sekä Kainuussa, jonka tartuntapiikki syntyi ihmisten kokoonnuttua peruutetun hiihtotapahtuman alueelle Vuokatissa.

Lue myös: Somalinkielisten koronavirustartunnat ovat Helsingissä moninkertaiset – ”Pidän hyvin huolestuttavana”

Kommentoi Facebookissa