Uudet asunnot tekivät alkuvuonna kauppansa – erityisesti myytiin kerrostalohuoneistoja

Käytettyjen asuntojen kaupan tärkeintä yksittäistä artikkelia eli kerrostaloasuntoja välitettiin tammi-heinäkuussa 2017 yhteensä noin 18 070 kappaletta.

Käytettyjen asuntojen kaupan tärkeintä yksittäistä artikkelia eli kerrostaloasuntoja välitettiin tammi-heinäkuussa 2017 yhteensä noin 18 070 kappaletta. (Kuva Fotolia)

Käytettyjen asuntojen puolella alkuvuosi on edetty edellisvuoden luvuissa.

ASUNTOKAUPPA Suomen asuntokauppaa ryyditti tammi-heinäkuussa kaksi päälinjaa: vahvasti viime aikoina kasvaneella uusien asuntojen kaupalla oli edelleen kasvua ylläpitävä johtorooli. Vanhojen asuntojen kauppa puolestaan polki osapuilleen edellisvuoden tammi-heinäkuun tasolla.

Ilman vireää uudisasuntokauppaa Suomen asuntokauppaa leimaisi varsin tasapaksu poljento: käytettyjen asuntojen puolella alkuvuosi on edetty melko lailla edellisvuoden uomissa.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan ottajansa ovat edelleen alkuvuonna löytäneet hyvin uudet asunnot, joiden kauppa on kasvanut tammi-heinäkuussa yli 50 prosenttia vuodentakaisesta. Uusien asuntojen kauppa oli tammi-heinäkuussa kasvussa kaikissa asuntokategorioissa – eritoten kerrostaloasunnoissa. Rivi- ja omakotitalojen osalta kauppatahti on kuitenkin hieman hiljentynyt kesään mentäessä.

Käytettyjen asuntojen puolella kaupan tahti on ollut rauhallisempi: niiden kauppa pinnisti tammi-heinäkuussa vain puolisen prosenttia viime vuotta paremmaksi. Asuntokaupan iso kuva on tällä hetkellä kokonaisuutena kohtuullisen suotuisa. Kauppa on käynyt hyvin etenkin suurimmissa kaupungeissa.

– Voimakkain kaupan kasvu tasaantui hieman toisella kvartaalilla. Realismin nimissä on todettava, että ilman uudisasuntokaupan vahvaa vetoa asuntokaupan toteutunut kasvutahti olisi ollut viime vuosina melko verkkainen, luonnehtii kaupan tilannetta KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

Vanhojen asuntojen puolella alkuvuoden kauppakertymä oli heinäkuun loppuun mennessä vajaa puoli prosenttia viimevuotista korkeampi.

– Erityisesti tämä koski rivi- ja omakotitaloasuntoja. Kerrostaloasuntojen myynti kävi alempana huhtikuussa, mutta se palautui edellisen vuoden tasolle touko-kesäkuussa ja ponnisti jälleen plussalle heinäkuussa.

Käytettyjen asuntojen kaupan tärkeintä yksittäistä artikkelia eli käytettyjä kerrostaloasuntoja välitettiin tammi-heinäkuussa 2017 yhteensä noin 18 070 kappaletta, mikä on reilu 2,5 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 vastaavana ajankohtana. Käytettyjä omakotitaloja on tammi-heinäkuussa 2017 välitetty yhteensä lähes 7 520 kappaletta, mikä on noin 0,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Käytetyistä asuntotyypeistä heikoimmin on käynyt rivitalokauppa. Sen kokonaismäärä ylsi alkuvuonna reiluun 8 380 kappaleeseen, mikä oli reilu 3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-heinäkuussa. Yhteensä käytettyjä kerros- , rivi- ja omakotitaloja välitettiin tammi-heinäkuussa yhteensä noin 33 980 kappaletta.

Kommentoi Facebookissa