HALLITUS Uusi hallitus nimitetään torstaina 6. kesäkuuta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa aamupäivällä eduskunnan puhemiehen, hallitusneuvottelujen vetäjän Antti Rinteen Mäntyniemessä ja kuultuaan puhemiestä antaa eduskunnalle ilmoituksen pääministeriehdokkaasta.
Pääministeriehdokas on Antti Rinne itse, ja SDP, RKP sekä vihreät ovat jo ilmoittaneet ministeriehdokkaansa. Nyt myös keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja MEP-delegaatio ovat valinneet yhteiskokouksessaan ehdokkaat valtioneuvoston jäseniksi puheenjohtaja Juha Sipilän esityksestä.
Valtiovarainministeriksi on tulossa Mika Lintilä, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, elinkeinoministeriksi Katri Kulmuni, puolustusministeriksi Antti Kaikkonen sekä maa- ja metsätalousministeriksi Jari Leppä. Hanna Kosonen äitiyslomasijaistaa Saarikkoa ajalla 8/2019–8/2020.
Vasemmistoliitto valitsi odotetusti ehdokkaakseen opetusministeriksi puheenjohtaja Li Anderssonin. Sosiaali- ja terveysministerinä aloittaa ensimmäiset kaksi vuotta Aino-Kaisa Pekonen, jonka jälkeen pesti siirtyy Hanna Sarkkiselle. Ratkaisuun liittynee aluepoliittiset syyt.
Eduskunta saa täysistunnossaan tiedon pääministeriehdokkaasta ja suorittaa pääministerin vaalin. Tasavallan presidentti nimittää tämän jälkeen uuden pääministerin ja hallituksen ministerit presidentin esittelyssä. Ministerit nimitetään pääministerin esityksen mukaisesti. Samassa yhteydessä vanhan hallituksen ministereille myönnetään ero.
Uusi hallitus kokoontuu heti nimityksen jälkeen järjestäytymisistuntoon. Istunnon aluksi ministerit vannovat virkavalan tai antavat virkavakuutuksen sekä tuomarinvakuutuksen, mikäli he eivät ole sitä jo aiemmin tehneet. Istunnossa päätetään myös samassa ministeriössä toimivien ministerien työnjaosta, lakisääteisten ministerivaliokuntien kokoonpanosta sekä pääministerin sijaisesta ja muiden ministereiden sijaisista. Lisäksi uuden hallituksen ohjelma annetaan tiedonantona eduskunnalle.
Järjestäytymisistuntonsa jälkeen uusi hallitus käy tervehdyskäynnillä Presidentinlinnassa. Tätä ennen tekee vanha hallitus jäähyväiskäynnin tasavallan presidentin luokse.
Lue myös: SDP, RKP ja vihreät nimesivät hallitukseen 12 ministeriehdokasta – Jutta Urpilainen EU-komissaariksi
Kommentoi Facebookissa