AUTOT Peugeotin syömähammas suurta suosiota nauttivassa kompaktiautojen luokassa on totellut 308-nimeä jo vuodesta 2007 lähtien. 308:n edeltäjät uusimmasta vanhimpaan lueteltuina olivat 307, 306 ja Talbot Horizonin seuraajaksi kehitetty 309, joten mallinumeroa ei voida enää suurentaa seuraavassa sukupolvenvaihdoksessa.
Nykyinen 308 tuotiin markkinoille vuonna 2013 ja se faceliftattiin viime vuonna, eli auto alkaa olla parin vuoden päästä automaailman normaalin tahdin mukaisessa uudistumisiässä.
Kolmannen sukupolven 308:aa voidaankin odotella ranskalaisen Caradisiacin tietojen mukaan vuonna 2020. Autoa tarjotaan kolmena eri korimallina, eli perinteisenä hatchbackina, farmarina ja joillakin markkina-alueilla edelleen kysyttynä porrasperäisenä sedanina. Seuraavan 308:n muotoilu saa vaikutteita 3008-crossoverista ja juuri lanseeratusta 508:sta, mikä lupaa hyvää linjojen kannalta.
Uusin 508 on nimittäin lähes coupén asuun puettu neliovinen sedan, ja myös 308:n kattolinja kaartuu entistä loivemmin sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Päivitetyn ulkokuoren alla auto pohjautuu edelleen nykymallista tutulle EMP2-perusrakenteelle, jota päivitetään kuitenkin uutta mallia silmälläpitäen. Ranskalaisten kompaktiautoa vauhdittaa jatkossakin valikoima PureTech-nimisiä bensaturboja, ja lisäksi saataville voi edelleen tulla 1,5-litrainen BlueHDi-diesel.
Perusmallien voimansiirrosta vastaa tuttuun tyyliin perinteinen manuaali, mutta tehokkaampien moottorien pariksi saa myös kahdeksanvaihteisen automaatin. Valikoimaa täydentävät jatkossakin sporttiset GT- ja GTi-versiot, joissa käytetään kuitenkin jatkossa huomattavasti nykymalleja innovatiivisempaa tekniikkaa.

Seuraavan sukupolven 308 GT:tä vauhdittaa nimittäin bensakoneen ja sähkömoottorin yhdistelmä, jonka pitäisi tuottaa noin 220 hevosvoiman kokonaisteho. Se ohjataan pelkästään etupyörille, joilla voi olla haasteita pidon kanssa sähkömoottorin muhkean väännön vuoksi. Varsinaiset hot hatchit haastava GTi saa myöskin sähkövoimaa, mutta siinä käytetään bensaturbon lisäksi peräti kahta sähkömoottoria. Ne sijoitetaan auton molemmille akseleille, joten 308:n huippumallista tulee nelivetoinen.
Kokonaistehon pitäisi olla jo 300 hepan luokkaa, ja sähköinen toimintasäde on parhaimmillaan 50-60 kilometriä. Hevosvoimilla on kuljetettavanaan entistä pienempi massa, koska 308 kevenee nykysukupolveen verrattuna jonkin verran. Tästä huolimatta auton pituus kasvaa muutamalla sentillä, ja myös akseliväli venähtää jonkin verran takapenkkiläisten jalkatilojen kohentamiseksi.
Huippumallien varusteherkkuihin kuuluvat muun muassa hierovat ja tuuletetut penkit, täysin digitaalinen mittaristo sekä uusi tietoviihdejärjestelmä. Ajoavustimien osalta tarjolle tulee puolestaan autonomisen ajamisen kakkostasolle yltäviä toimintoja. Auto pystyy liikkumaan niiden avulla itsekseen liikenneruuhkissa, ja lisäksi pysäköintiavustin sekä automaattinen hätäjarrutustoiminto päivitetään uusimman tekniikan mukaisiksi.
Seuraavan sukupolven 308 voidaan ranskalaismedian tietojen mukaan esitellä jo kevään 2020 Geneven autonäyttelyssä, ja myynnin pitäisi alkaa saman vuoden syksyllä. Kotimarkkinoiden hinnat alkavat noin 21 000 eurosta, eli auto on vain hitusen esimerkiksi Renault Meganea kalliimpi.
- Lähde Carasiadiac
Lue myös: Peugeot esitteli uuden tyylifarkun – 508 SW yhdistää kauniit linjat käytännöllisyyteen
Kommentoi Facebookissa