KESKUSTA Keskustan ylimääräinen puoluekokous on valinnut puolueen puheenjohtajaksi elinkeinoministeri Katri Kulmunin. Suoritetussa äänestyksessä puolustusministeri Antti Kaikkonen sai 829 ääntä ja Kulmuni 1092 ääntä.
Puheenjohtajan paikka tuli auki, kun Juha Sipilä totesi, ettei eduskuntavaaleissa saatu rökäletappio jättänyt hänelle enää edellytyksiä toimia keulakuvana. Viimeaikaisissa gallupeissa puolueen kannatus on ollut vain hieman yli kymmenen prosenttia.
– Keskustalla on yksi tehtävä, nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi, ja sen aion tehdä, uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni julkisti Ylen haastattelussa.
Kulmuni ei halunnut vastata vielä kysymykseen, siirtyykö hän valtiovarainministeriksi Mika Lintilän tilalle. Kaksikko aikoo keskustella asiasta sunnuntaina.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Katri Kulmuni on syntynyt vuonna 1987 Torniossa, joka on edelleen hänen vakituinen kotikaupunkinsa. Kulmuni on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015 alkaen ja elinkeinoministerinä kesästä 2019. Kulmuni on myös Tornion kaupunginvaltuutettu.
Katri Kulmuni oli ennen valintaansa myös puolueen varapuheenjohtaja. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin keskisuomalainen kansanedustaja Petri Honkonen, joka voitti äänestyksessä kansanedustaja Mikko Kärnän Lapista.
Lue myös: Sipilä luopuu keskustan puheenjohtajuudesta – ”Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia”
Kommentoi Facebookissa