Uusia koronavirustapauksia Kiinassa jo reilut 200, kuolonuhreja vahvistettu – tauti tarttuu myös ihmisestä toiseen

Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.

Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa. (Kuva Fotolia)

Tapausten todennäköisyys Suomessa on kuitenkin hyvin pieni.

VIRUS Kiinan Wuhanissa on tähän mennessä todettu yli 200 henkilöllä hengitystieinfektio, jonka aiheuttajaksi Kiinan viranomaiset ovat tunnistaneet uuden koronaviruksen. Tämän lisäksi Pekingissä ja Guangdongissa sekä Thaimaassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa on vahvistettu yksittäisiä tartuntoja henkilöillä, jotka ovat ennen sairastumista oleskelleet Wuhanissa.

Sairastuneiden oireita ovat olleet lähinnä kuume ja hengenahdistus. Pääosin oireet ovat olleet lieviä, monella vakavampia oireita saaneella on lisäksi ollut jokin perussairaus. Suurin osa sairastuneista on toipunut hyvin. Kiinan terveysviranomaiset kuitenkin vahvistavat, että uusi koronavirus on vaatinut jo neljännen kuolonuhrin Wuhanissa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan useita tapauksia yhdistää oleskelu Wuhanissa torilla, missä myydään mereneläviä ja eläviä eläimiä. Tartuntojen lähdettä ei kuitenkaan vielä tiedetä. Viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen on kuitenkin myös vahvistettu Kiinan terveysviranomaisten toimesta.

Suomesta ei ole suoria lentoja Wuhaniin. Maailman terveysjärjestö WHO ei toistaiseksi suosittele erityisiä toimia matkailijoille eikä rajoituksia matkustamiseen tai kansainväliseen kauppaan. WHO:n komitea kokoontuu kuitenkin Genevessä hätäkokoukseen keskustelemaan, pitääkö tapaukset julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi.

Tartuntoja voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla ja tapausten todennäköisyys Suomessa on hyvin pieni. Suomen sairaaloissa on hyvä valmius hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa.

Koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS- ja MERS-koronavirukset. Uusi koronavirus on geneettisesti SARS-koronaviruksen kaltainen, virus vaati vuosina 2002–2003 noin 800 kuolonuhria.

THL koordinoi ja seuraa tilannetta Euroopan tautivirasto ECDC:n ja WHO:n kanssa.

  • THL tiedottaa lisää tilanteen muuttuessa ja päivittää tietoja tänne

Lue myös: Vinkkejä talven lomamatkailijalle – näin suojaudut tarttuvilta taudeilta

Kommentoi Facebookissa