METSURI Suomen kuuluisimman metsurin Jaakko Pessisen, 74, kädenpuristus on edelleen vahva ja katseesta huokuu syvä levollisuus.
– Tervetuloa! Tällä kertaa ei mennä metsään, vaan muistellaan aikoja nojatuolista käsin, Pessinen sanoo hymyillen.
Pessinen tunnettiin aikoinaan Etelä-Pohjanmaalla rautaisesta kunnostaan ja hurjista voimista. Mies vaihtoi jopa renkaan 900 kiloa painavaan autoon ilman tunkkia. Metsätyötkin olivat katkolla, kun dollarimiehet houkuttelivat Las Vegasiin autoja kaatamaan.
Jaakko Pessinen ei kuitenkaan ole katkera neljän vuoden takaisesta elämänmuutoksestaan.
– En enää. Toki alussa tunnelmat olivat hyvin ristiriitaiset, kun terve mies kaatuu suorilta jaloiltaan. Varsinkin toipumisen alkuvaiheessa harmittelin eniten kesken jäänyttä urakkaa. Olen aina ollut tarkka siitä, että työt hoidetaan hyvin ja ajallaan, mutta tällä kertaa urakka jäi kesken ja samalla savotta viimeiseksi, Jaakko muotoilee.
”Kaaduin saappaat jalassa”
Metsuri Pessinen palaa ajassa taaksepäin, vuoden 2019 loppupuolelle. Tuolloin jo useamman vuoden ajan eläkkeellä ollut Pessinen valmistautui tutun kaavan mukaan savottatyömaalle lähtöön.
Eväät oli tehty ja saappaat jalassa. Auto oli käännetty lähtövalmiiksi, mutta lähdöstä ei tullut kuitenkaan mitään.
– Tunsin itseni todella huonovointiseksi ja myös janoiseksi. Niinpä join vielä kupin kahvia ja vetäydyin hetkiseksi pitkälleni, sillä ajattelin, että olotila menee levolla ohitse. Ei mennyt, sillä samalla kun nousin ylös, kaaduin lattialle ja menetin tajuntani.
Jaakko Pessisen seuraava muistikuva on sairaalassa.
– En tiedä kuinka monta tuntia olin maannut tajuttomana, mutta onneksi veljenpoikani löysi minut. Ilman häntä selviytymiseni olisi ollut hyvin epätodennäköistä.
Sairaalassa metsuri Pessinen havahtui todellisuuteen.
– En pystynyt puhumaan enkä myöskään liikkumaan. Kädet toimivat, mutta jalat olivat täysin voimattomat.
Kokeiden perusteella kyseessä ei ollut kuitenkaan aivoinfarkti, vaikka osa oireista antoi merkkejä myös siihen suuntaan. Syyksi diagnosoitiin aikuisiän diabeteksen aiheuttama shokkitila.
Parin viikon sairaalajakson jälkeen metsuri Pessinen siirrettiin palvelutaloon, aluksi Alajärvelle ja myöhemmin nykyiseen Lappajärvellä sijaitsevaan Attendon yksikköön.
– Onneksi ”laitoskierrettä” ei kestänyt tämän pidempään. Täällä minun on hyvä olla.
Vanhentunut särkylääkepurkki
Lähtökohdat huomioon ottaen Jaakko Pessinen sanoo kuntoutuneensa hyvin. Puhekyky on palautunut, mutta muistiin jäi pienoinen varjo.
– Varsinkin nimimuisti takkuaa. Sen sijaan liikkumisen kanssa on vielä työstettävää. Jaloissa on edelleen voimattomuutta, mutta edistymistä on kuitenkin tapahtunut. Ei minusta enää metsähommiin ole, mutta sen olen päättänyt, että kuntoutan itseni kuitenkin laavulla istujaksi, Pessinen kertoo.
Kovana työmiehenä tunnetun Jaakko Pessien tahtotila näkyy myös hänen nykyisessä elämäntilanteessaan.
– Päätin jo sairaalassa, että pyörätuoliin en jää. Sen verran tuli siinäkin istuttua. Otin käyttöön metsurin kunto-ohjelman eli päivittäiset voimistelut ja venyttelyt. Lisäksi harjoitan itse kehittelemääni rollarallia eli kierrän muutaman kerran viikossa käytäviä ja sään salliessa kävelen apuvälineen turvin myös ulkona. Näin saan jalkoihin liikettä ja samalla myös voimaa.
Jaakon kohdalla edistystä tukee myös hänen rautainen pohjakuntonsa.
– Olin ennen sairastumistani hyvissä voimissa ja täysin terve. Säästyin jopa kulkutaudeilta. Kuulun myös niihin onnekkaisiin raskaan työn tekijöihin, ettei edes niveliä ole tarvinnut vaihtaa. Lääkekaapissakaan ei ollut muuta kuin vanhentunut särkylääkepurkki ja laastaripaketti.
Pessinen sanoo olevansa onnekas myös siinä mielessä, että edes metsätöissä ei sattunut suurempia havereita. Vain kerran oksa napsahti kypärään ja kypärä halkesi.
– Taisi siinä hetkiseksi mennä tajukin, mutta onneksi tämän isompia tapaturmia ei matkan varrella sattunut.
”Naisten takia päädyin ostamaan auton”
Jaakko Pessinen oli metsurina aivan omaa luokkaansa. Lapsuudenkoti oli köyhä. Kahdeksanlapsisessa perheessä ei ollut varaa heittäytyä toimettomaksi, vaan savottahommiin oli lähdettävä jo keskenkasvuisena.
– Ropsityömailla ei syöty myöskään laiskan leipää. Laiskottelusta tuli huono maine ja miehen vaihto.
Ensimmäiset kolme vuotta Pessinen sanoo savotoineensa taitoa vaativalla pokasahalla. Siinä otettiin miehestä mittaa, sillä puuta kaatui harvakseen.
– Illat menivät sahaa korjaillen ja samalla toivoen, ettei terä katkea kesken työpäivän. Tilin eteen piti tehdä kovasti töitä. Välillä oli hetkiä, että toinen hiha kastui hiestä ja toinen kyyneleistä.
Köyhän perheen poikana Jaakko sanoo antaneensa ensimmäiset ropsitilinsä äidille.
– Vasta paljon myöhemmin ryhdyin säästämään itselleni polkupyörärahaa. Metsähommissa olisin pärjännyt pienemmälläkin kalustolla, mutta naisten takia päädyin ostamaan jopa auton. En pitänyt kuitenkaan kiirettä, sillä ajoin kortinkin vasta 25-vuotiaana, poikamiehenä säilynyt Jaakko muistelee naureskellen.
Kaupunkielämääkin Jaakko on kokeillut, mutta vain kahden yön verran.
– Armeijan jälkeen olisin pääsyt kalkkitehtaalle töihin. Kävin tutustumassa paikkaan, mutta kun näin sen kauhean kiireen ja kalpeat miehet, palasin saman tien kotiin. Silloin tiesin, että paikkani on Lappajärven metsissä.
Kunto on hankittu työllä
Jaakko Pessinen hankki rautaisen kuntonsa metsästä. Hän ei ole lukenut naistenlehtien kuntopalstoja enkä myöskään noudattanut yleismaailmallisia ruokasuosituksia.
– Olen ryskännyt palstoillani 54 vuotta, kuutena päivänä viikossa ja joskus jopa seitsemänä. Parhaimpina vuosina laulatin moottorisahaa 310 päivää ja jokaisena työpäivänä vähintään kahdeksan tuntia. Työstä se on kunto hankittu ja kunnon kotiruuasta. Ei se 240 kilon tukki olisi noussut ilman ruisleipää ja voilla höystettyjä lihapottuja.
Metsuri Pessinen ei ole ollut myöskään viinan perään.
– Edelleenkään en polta enkä ryyppää. Viinaa olen juonut kerran, tullut humalaan kerran ja sairastanut kauhean krapulan kerran. Tämä tapahtui armeijassa, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Sen jälkeen olen juonut vain kahvia, maitoa ja mustaherukkamehua, Jaakko paljastaa naureskellen.
Rakkaus pihkan tuoksuun ei häviä
Metsuri Pessisen koti on nykyään Lappajärvellä sijaitsevassa palvelutalossa. Kotitalo saman kunnan Karvalankylällä on vastaavasti tyhjillään, sillä Jaakon terveydentila ei mahdollista kotiinpaluuta.
– Mieli matkustaa lähes päivittäin Karvalankylälle, mutta yksin asuminen ei ole enää mahdollista. Käyn kotona kuitenkin vuosittain ja kesällä useammankin kerran. Kotiliiterissä odottaa kasa rankoja ja pölkyn päällä uudenkarhea moottorisaha. Tavoitteena on kuntoutua siihen malliin, että pystyn sahaamaan kopallisen polttopuita, Pessinen suunnittelee toiveikkaana.
Vaikka yli 100 000 kiintokuution mies ei pysty enää metsätöihin, niin rakkaus metsään ei ole miehestä karissut.
– Kiertelemme veljenpojan kanssa pitkin poikin Lappajärveä ja käymme katselemassa entisiä hakkuutyömaita. Välillä pysähdymme laavulle keittämään kahvit ja muistelemme menneitä. Tämä lienee osaltaan myös surutyötä.
Kun mies on viettänyt suurimman osan elämästään pihkan tuoksussa, niin ei sitä hetkessä pyyhkäistä pois.
– Onneksi asunnostani on näköyhteys sekä metsään että maantielle. Istun tunnin, jos toisenkin ikkunan ääressä ja katson, kun tukkirekat valuvat kohti Pietarsaaren sellutehdasta. Minun osaltani työt on nyt tehty, mutta muistot metsurin vuosikymmenistä säilyvät kirkkaina.
Haastattelu on julkaistu aikaisemmin IT-lehdessä
Lue myös: Metsuri-Jaakko on ajanut loppuun 75 moottorisahaa – eikä ole ollut päivääkään poissa töistä
Kommentoi Facebookissa