Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista koronapotilaista on rokottamattomia – lähes puolet teho-osastolla alle 60-vuotiaita

Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla on selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti.

Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla on selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti. (Kuvituskuva Fotolia)

Koronaepidemian hidas supistuminen jatkuu ja täysi rokotussarja suojaa hyvin tartunnalta.

KORONAVIRUS Uusien koronatapausten määrä vähenee Suomessa edelleen, mutta tartuntoja todetaan vielä paljon, ilmoittavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Viime viikolla uusia tapauksia todettiin yhteensä 3 842, mikä oli noin 300 tapausta vähemmän kuin edeltävällä viikolla, jolloin tapauksia todettiin 4 175. Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana uusia tartuntoja ilmaantui 145 sataatuhatta asukasta kohden, mikä on 16 prosenttia vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Koronavirustestejä tehtiin viime viikolla yli 169 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä on edelleen pienentynyt, ja oli viime viikolla noin 2,3 prosenttia. Todetuista tartunnoista viisi prosenttia oli peräisin ulkomailta ja 0,3 prosenttia näistä tartunnoista seuranneita jatkotartuntoja. Viime viikolla karanteeniin asetettiin 11 849 henkilöä, eli lähes saman verran kuin edeltävällä viikolla.

Yli 12 vuotta täyttäneestä väestöstä 82,4 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja 61,3 prosenttia toisen annoksen. THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio vetosi koronatilannekatsauksessa, että 20-40-vuotiaat ottaisivat koronarokotteen. STT:n mukaan raporteista ilmenee, että jopa 44 prosenttia teho-osastoilla hoidettavista koronapotilaista on alle 60-vuotiaita.

Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia. Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla onkin selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti. Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana tartuntoja on ilmaantunut suhteellisesti eniten rokottamattomien, 10–49-vuotiaiden henkilöiden keskuudessa, noin 400 tapausta 100 000 henkilöä kohden.

Sen sijaan täyden rokotussarjan saaneilla tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä ilmaantunut hyvin vähän, ja ensimmäisen annoksen saaneillakin ilmaantuvuus oli useimmissa ikäryhmissä alle puolet rokottamattomien ilmaantuvuudesta.

Erikoissairaanhoidon kuormitus on pysynyt viimeisten viikkojen aikana ennallaan, kuormitus on noin kolmasosa kevään 2020 huippujaksoihin verrattuna. Koronapotilaita oli sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan eilen yhteensä 98, joista perusterveydenhuollon osastoilla 25, erikoissairaanhoidon osastoilla 51, ja teho-osastoilla 22 potilasta.

Tautiin liittyviä kuolemia oli 8.9. mennessä ilmoitettu yhteensä 1 039.

Lue myös: Koko maan koronarajoituksista luopumisen ehto – kun 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on rokotettu kahteen kertaan

Kommentoi Facebookissa