Valtteri Bottakselle jäi hyvä maku formulakaudesta – Kimi Räikköselle ei niinkään

Valtteri Bottas auttoi Mercedeksen valmistajien mestariksi myös 2019.

Valtteri Bottas auttoi Mercedeksen valmistajien mestariksi myös 2019. (Kuva AOP)

Valtteri Bottas oli Abu Dhabissa F1-kauden 2019 päätöskisassa neljäs. Kimi Räikkösen sijoitus oli 13:s.

FORMULA 1 Lewis Hamilton varmisti kuudennen F1-maailmanmestaruutensa jo kuukausi sitten Yhdysvaltojen osakilpailussa, mutta hän teki uutterasti töitä kauden loppuun saakka. Joulukuun puolella ajetussa päätöskisassa Abu Dhabissa hän ajoi ylivoimaiseen voittoon.

Hamilton korosti, ettei mestaruuden varmistaminen vienyt häneltä motivaatiota.

– Olen ylpeä tästä tiimistä ja superkiitollinen. Vaikka olin jo varmistanut maailmanmestaruuden, halusin vielä tehdä tiukasti töitä ja katsoa, mitä voisimme saavuttaa tällä upealla autolla.

Hamilton siirtyi Mercedekselle McLarenilta 2013. Mercedes rupesi dominoimaan sarjaa 2014, jolloin hybriditekniikka otettiin käyttöön. Hamilton onkin voittanut kuudessa vuodessa viisi maailmanmestaruutta.

– Kiitos kaikille, jotka ovat täällä ja tuolla kotona. Tämä auto on taideteos, Hamilton hehkutti.

Tällä kaudella Hamilton voitti 11 osakilpailua. Hän sivusi yhden kauden voittoennätystään.

Valtteri Bottas sijoittui Abu Dhabissa neljänneksi, vaikka joutui moottorivaihdon takia starttaamaan viimeisestä ruudusta. Bottas olisi voinut nousta korkeammallekin, ellei FIA:n järjestelmän tekninen vika olisi kisan alussa estänyt ohituksia helpottavan liikutettavan DRS-siivekkeen käyttöä.

– Kisa meni todella hyvin. Alussa DRS ei ollut käytössä. Jos olisi ollut, olisin päässyt kovempaa eteenpäin ja podium olisi ollut mahdollinen, Bottas sanoi C Moren tv-haastattelussa.

Bottas sijoittui MM-sarjassa toiseksi tallikaverinsa Lewis Hamiltonin jälkeen. Hän voitti kauden aikana neljä kisaa.

Viime vuonna Bottas oli ollut pisteissä viides. 2018 hän ei voittanut yhtään kisaa, joten eteenpäin on menty, kuten Antti Muurinen sanoisi.

– Tunnelmat ovat paremmat kuin viime vuonna tähän aikaan. Olen mennyt kaikessa eteenpäin, Bottas ilmoitti.

Bottas tuli Abu Dhabin kisaviikonloppuun kovan julkisuuskohun keskellä. Torstaina uutisoitiin hänen avioerostaan. Keskittyminen ei näyttänyt kuitenkaan herpaantuvan.

Joulukuun lopulla Bottas lomailee muutaman viikon. Sitten alkaa keskittyminen kauteen 2020. Hän saa jatkaa Mercedeksellä ainakin yhden kauden.

– Ensi vuoden suunnittelu alkaa heti, kun saan levähdettyä ja mietittyä asioita. Tiimin kanssa hommat alkavat tammikuussa, Bottas päätti.

Kimi Räikkönen päätti F1-kautensa 2019 ajamalla Alfa Romeolla Abu Dhabin osakilpailussa sijalle 13. Räikkönen starttasi 17. ruudusta, joten toiveet eivät olleet korkeallakaan.

Aika-ajoissa Räikköseltä puuttui pitoa. Kisassa tilanne oli hieman parempi, mutta pisteille ollut jakoa.

– Kyllä ehkä vähän paremmalta tuntui, mutta ei se oikein riittänyt vieläkään. Sellaista se on. Eipä ollut hirveästi mahdollisuuksia eilisen jälkeen. Koko viikonloppu oli vaikea, Räikkönen sanoi C Moren tv-haastattelussa.

Räikkönen oli kuljettajien pisteissä 12:s. Alfa Romeo oli valmistajien pisteissä kahdeksas eli oli kolmanneksi heikoin tiimi.

– Totta kai oltaisiin enemmän haluttu. Alkuvuosi meni suhteellisen hyvin, mutta oli kisoja, jotka ei mennyt niin kuin haluttiin. Loppukausi oli suhteellisen hankala. Välillä oli vauhtia ja välillä meni kolareihin sun muihin. Vauhti oli yleisesti ottaen aika kateissa tiimiltä, arvioi Räikkönen kauttaan uudessa tiimissä.

Tallikaverinsa Antonio Giovinazzin Räikkönen päihitti ainakin selvästi. Räikkönen keräsi kauden aikana 43 ja Giovinazzi 14 pistettä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Ferrari töpeksi Abu Dhabissa – Kimi Räikköselläkin meni kehnosti

 

Abu Dhabin Grand Prix, lopputulokset

1. Lewis Hamilton, Britannia, Mercedes
2. Max Verstappen, Hollanti, Red Bull
3. Charles Leclerc, Monaco, Ferrari
4. Valtteri Bottas, Suomi, Mercedes
5. Sebastian Vettel, Saksa, Ferrari
6. Alexander Albon, Thaimaa, Red Bull
7. Sergio Perez, Meksiko, Racing Point
8. Lando Norris, Britannia, McLaren
9. Daniil Kvyat, Venäjä, Toro Rosso
10. Carlos Sainz, Espanja, McLaren
11. Nico Hülkenberg, Saksa, Renault
12. Daniel Ricciardo, Australia, Renault
13. Kimi Räikkönen, Suomi, Alfa Romeo
14. Kevin Magnussen, Tanska, Haas
15. Romain Grosjean, Ranska, Haas
16. Antonio Giovinazzi, Italia, Alfa Romeo
17. George Russell, Britannia, Williams
18. Pierre Gasly, Ranska, Toro Rosso
19. Robert Kubica, Puola, Williams

Keskeyttäneet:
Lance Stroll, Kanada, Racing Point, 48, tekninen vika

Kommentoi Facebookissa