HIIHTO Iivo Niskanen paketoi Rukan triplan väsyneenä, mutta syystäkin tyytyväisenä miehenä. Niskanen voitti lauantaina maailmancupin 15 kilometrin perinteisen tyylin kisan ja taisteli sunnuntaina taka-ajossa kolmanneksi.
Kaikkensa antanut ja hartiavoiminen töitä paiskinut Niskanen piti norjalaisia Johannes Hosflot Kläboa ja Emil Iverseniä pihdeissään tasan tarkkaan niin kauan, kunnes voimat hiipuivat, eli viimeiseen ylämäkeen.
– Kaikki oli pelissä. Ei ollut oikein mitään muuta tehtävissä kuin vetää, Niskanen tilitti odotettua taktiikkaansa kovassa ja hyytävässä tuulessa käytyyn kisaan, Niskanen sanoi Ylen haastattelussa.
Niskanen korosti, että paukkuja ei olisi löytynyt kropasta enää yhtään lisää.
– Kiri oli aika torso. Ei riittänyt jalka.
Niskanen teki hienoa tulosta ja siinä sivussa myös hyvää tiliä. Niskanen taisteli Ruka-triplassa kolmanneksi, mistä hän kuittaa palkintorahaa 11 000 Sveitsin frangia, eli lähes 10 000 euroa.
Krista Pärmäkoski päätyi hiihdon maailmancupin 10 kilometrin vapaan tyylin takaa-ajokisassa kuudenneksi Rukalla. Pärmäkoski myönsi, että taktiikka ei ollut onnistunut.
– Liian ahne alku. Vähän paremmalla taktiikalla tulos olisi voinut olla hieman toinen, Pärmäkoski kertoi Ylen haastattelussa.
Lauantaina vapaan kympillä toiseksi sijoittunut Pärmäkoski ampaisi takaa-ajoon kolmossijalta.
– Jalka suoristui toiselle kierroksella, Pärmäkoski viittasi vielä turhan räväkkään alkuun.
Krista Pärmäkoski päätyi naisten triplassa kolmanneksi. Pärmäkoski kuittaa siitä 4 500 Sveitsin frangia, eli noin 4 100 euroa.
Rukan minikiertueen voittajat, norjalaiset Johannes Hösflot Kläbo ja Therese Johaug palkitaan molemmat 22 500 Sveitsin frangin, eli noin 20 400 euron potilla.
Yhdistetyssä Rukan viikonloppu tuotti suomalaisille pettymyksen. Ilkka Herolan perjantain 13. ja sunnuntain 12. tila olivat maailmancupin avausviikonlopusta suomalaisittain parasta antia.
Mäkihypyssä nähtiin valoa lauantaina, kun lupaava Niko Kytösaho ponkaisi Rukalla uransa ensimmäiset maailmancupin pisteensä. Ainoana suomalaisena toiselle kierroksella päässyt Kytösaho oli tuloksissa 21:s.
Sunnuntaina mäkikisa jouduttiin Rukalla perumaan. Tuuliolojen takia hyppääminen ei olisi ollut turvallista.
Ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräinen epäonnistui pahasti sunnuntaina Ruotsin Östersundin ampumahiihdon maailmancupin pikakilpailussa. Suomalainen ampui neljä sakkoa ja oli kisassa vasta 53:s.
Mäkäräinen selitteli epäonnistumisensa syitä Ylen haastattelussa. Suomalainen epäonnistui pahiten pystyammuntapaikalla, missä tuli peräti kolme ohilaukausta.
Mäkäräinen kertoi, että taulut hävisivät silmistä, joten niihin oli mahdoton osua.
– Yritin odottaa ja odottaa, että kirkastuisi kuva. Mutta ei koskaan kirkastunut. Jouduin viheltämään pelin poikki, Mäkäräinen sanoi Ylelle.
Mäkäräinen kertoi, että hänellä oli ollut samanlaisia ongelmia myös viime kaudella.
Mari Eder suoriutui lupaavasti. Hänen sijoituksensa oli 23:s.
Teksti Kari Aho, Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Lue myös: Iivo Niskaselle väkevä voitto Rukalla – ”Oli hieno fiilis”
Kommentoi Facebookissa