FORMULA 1 Red Bullin Max Verstappen ajoi paalupaikalle F1:n Meksikon osakilpailuun. Mercedes näytti varsin vahvalta viimeisissä harjoituksissa ja aika-ajon ensimmäisissä osioissa, mutta Verstappen pää kesti ja hän oli lopulta varsin ylivoimainen.
Toiseksi sijoittunut Mercedeksen George Russell hävisi 0,304 sekunnilla Verstappenille. Kolmanneksi sijoittunut Mercedeksen Lewis Hamilton oli 0,309 sekuntia Verstappenia hitaampi.
Russell teki virheen viimeisellä nopealla kierroksellaan. Hän kuvaili kierrostaan karmeaksi ja oli pahoillaan tallinsa puolesta. Russellin mukaan paalupaikka olisi ollut otettavissa.
Kotiyleisön suosikki Sergio Perez oli Mexico Cityn kilpailun aika-ajojen neljäs. Se oli Red Bull -kuskille pettymys. Myös Ferrarilla petyttiin tallin parhaan kuljettajan Carlos Sainzin oltua tuloksissa viides.
Alfa Romeon Valtteri Bottas oli aika-ajon sensaatio. Bottas oli peräti kuudes ja peittosi esimerkiksi Ferrarin Charles Leclercin, joka jäi seitsemänneksi.
Bottas olikin Viaplayn haastattelussa innoissaan.
– Tosi hyvä sessio. Kaikki meni suunnitellusti. Ennen aika-ajoja ajateltiin, että seitsemäs sija olisi realistinen, mutta Ferrareiden väliin pääseminen otetaan vastaan, hän sanoi.
Bottas jäi vain 0,626 sekuntia kärkiajasta. Hän oli selvästi tallikaveriaan Guanyu Zhouta nopeampi. Zhou oli tuloksissa 12:s.
Verstappen on jo varmistanut maailmanmestaruutensa. Sunnuntaina hän tavoittelee kuitenkin kauden 14. voittoaan, joka olisi yhden kauden voittoennätys.
Meksikon F1-osakilpailu starttaa sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Valtteri Bottaksella ei hyvältä näytä – moka saattoi maksaa miljoonia
Kommentoi Facebookissa