Valvontajärjestelmä hälytti rajavartioston – mies käveli metsiä pitkin valtakunnanrajan yli Venäjältä Suomeen

Vainikkalassa on kansainvälinen rajanylityspaikka ja rautatieasema, mutta mies ylitti rajan maaston kautta.

Vainikkalassa on kansainvälinen rajanylityspaikka ja rautatieasema, mutta mies ylitti rajan maaston kautta. (Kuva VR Group)

Luvattomasti maastorajan ylittänyt mieshenkilö jäi rajavartioston haaviin sunnuntaiaamuna.

RAJAVALVONTA Kaakkois-Suomen rajavartioston tekninen valvontajärjestelmä hälytti varhain sunnuntaiaamuna Lappeenrannan Vainikkalan kylällä. Hälytystietojen perusteella yksi henkilö ylitti valtakunnanrajan luvattomasti Venäjältä Suomeen.

Noin aamukuudelta tullut hälytys aiheutti etsintäoperaation, jonka tuloksena rajavartioston koirapartio löysi ja kiinniotti maastosta noin 30-vuotiaan ulkomaalaisen mieshenkilön. Valtakunnanrajalta sisämaahan suuntautuneen rajanylitysjäljen ja maastosta löytyneiden esineiden johdosta henkilön epäiltiin perustellusti syyllistyneen valtionrajarikokseen.

Maastosta saatujen todisteiden ja kiinniottopaikalla suoritetun alustavan puhuttelun seurauksena henkilö kuljetettiin Nuijamaan rajatarkastusasemalle tarkempiin kuulusteluihin.

Kuulustelussa henkilö kertoi matkustaneensa lentokoneella ensin Moskovasta Pietariin ja Pietarista junalla Viipuriin, josta henkilö oli päättänyt jatkaa matkaansa kävellen kohti Suomea. Henkilö päätyi ylittämään valtakunnanrajan Vainikkalan kylän alueella noin kolme vuorokautta Viipurista lähdön jälkeen.

Rajavartiosto jatkaa valtionrajarikoksen tutkintaa. Henkilö anoi kuulustelun yhteydessä turvapaikkaa.

Lue myös: Naisen mukana matkusti kaksi tyttöä väärillä papereilla – epäily laittoman maahantulon järjestämisestä

Kommentoi Facebookissa