Valvontakamerat paljastivat tulipalojen sytyttäjän – alle 15-vuotiaalla pojalla ei ollut mitään motiivia

Paloissa oli myös potentiaalista vaaraa siitä, että ne olisivat päässeet leviämään.

Paloissa oli myös potentiaalista vaaraa siitä, että ne olisivat päässeet leviämään. (Kuvituskuva Fotolia)

Kangasalla sytytettiin lyhyen ajan sisällä useita tulipaloja, jotka aiheuttivat tuntuvia vahinkoja.

VAHINGONTEKO Maanantain 21.6. ja tiistain 22.6.2021 välisenä aikana Kangasalla oli sytytetty yhteensä neljä tulipaloa maastossa Kirkkoharjun ja Linturinteen alueilla. Tulipalot vaurioittivat maapohjaa ja puustoa, kahdessa tapauksessa melko laajalta alueelta. Paloissa oli myös potentiaalista vaaraa siitä, että ne olisivat päässeet leviämään.

Perjantaina 25.6.2021 sytytettiin aamuyöllä tuleen Suoraman urheilukentän pukutila- ja varastorakennus. Rakennukselle aiheutui tuntuvia vahinkoja. Maanantaina 28.6.2021 sytytettiin aamuyöllä tuleen Riihikujalla oleva entinen Pikkolan päiväkotirakennus. Tyhjillään olleelle rakennukselle aiheutui isot vahingot.

Poliisin saamien vihjetietojen ja valvontakameroiden tallenteiden avulla asia alkoi selvitä. Poliisi kuuli rikollisiin tekoihin epäiltynä Pirkanmaalla asuvaa alle 15-vuotiasta poikaa, joka myönsi olleensa kaikkien palojen sytyttäjä. Hän kertoi paloista asioita, jotka täsmäsivät poliisin tiedossa olleisiin tapahtumien yksityiskohtiin. Mitään varsinaista motiivia teoille hän ei osannut kertoa.

Koska kyseessä on lapsi, poliisi ei tiedota henkilöstä tai asioista tarkemmin. Alle 15-vuotiaana hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, joten rikostutkinnat eivät tule etenemään syyteharkintaan ja oikeuskäsittelyyn. Alaikäinen on kuitenkin korvausvastuussa teoistaan.

Kaikissa kyseisissä tulipaloissa on asianomistajana Kangasalan kaupunki. Normaalin käytännön mukaisesti poliisi ilmoitti asiasta myös lastensuojeluviranomaisille. Rikoksia tutkitaan vahingontekorikoksina. Maastossa sytytettyjen palojen osalta saattaisi täyttyä myös muu rikosnimike, riippuen palojen leviämisriskin todennäköisyydestä ja muista seikoista.

Lue myös: Poliisi muistuttaa vanhempia – lapsikin on korvausvastuussa teostaan

Kommentoi Facebookissa