Vankiloissa toimii yli 30 koulutettua huumekoiraa – yleisö pääsee nyt seuraamaan vankilakoirakisoja

Vankilakoirat työskentelevät yhdessä ohjaajansa kanssa.

Vankilakoirat työskentelevät yhdessä ohjaajansa kanssa. (Kuva Rise)

Vankilakoirat hoitavat myös tarvittaessa virka-aputehtäviä muiden viranomaisten kanssa.

KOIRAT Rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa on toiminut huumekoiria ja koiranohjaajia yli 20 vuotta. Vankiloissa on noin 30 huumausaineiden etsintään koulutettua vankilakoiraa, jotka ovat pääosin labradorinnoutajia.

Koirat torjuvat osaltaan vankiloissa tapahtuvaa rikollisuutta, estävät huumelähetysten tulon vankilaan ja löytävät huumeita. Koiran tehtäviin kuuluvat tilojen, ihmisten ja esineiden tarkastukset vankilassa ja sen välittömässä läheisyydessä tai muussa Rikosseuraamuslaitoksen toiminnassa.

Vankilakoirat hoitavat myös tarvittaessa virka-aputehtäviä muiden viranomaisten kanssa. Koira työskentelee yhdessä ohjaajansa kanssa. Rikosseuraamuslaitoksen koiranohjaajaksi valittavalla täytyy olla vankityön kokemusta ja vartijan perustutkinto.

Kaikki Rikosseuraamuslaitoksen koirat ovat saaneet koulutuksen huumausaineiden etsintään. Koulutus on hankittu pääasiassa Poliisikoiralaitoksella Hämeenlinnassa sekä osaltaan myös Tullin koirakoulussa Veikkolassa.

Koirat ohjaajineen kisaavat myös taidoillaan. Yleisöllä on mahdollisuus tulla seuraamaan Rikosseuraamuslaitoksen huumekoirakisoja Mikkelissä 15.−17.5.2018. Vankilakoiria voi myös seurata osoitteessa facebook.com/vankilakoirat

  • Video: Vuoden Vankilakoira 2017 on labradorinnoutaja Rane

Lue myös: Tässä tulee vuoden poliisikoira Routa! – Tehtävinä partiointi, etsinnät, suojelu ja palosyyntutkinta

Yleisölle avoimet kisarastit

ti 15.5. klo 10.15−17.00 ajoneuvorasti Mikkelin torilla

ke 16.5. klo 9.00−17.00 piha-alue-etsintää Mikkelin vankilan myymälän pihalla (Maaherrankatu 2)

to 17.5. klo 9.00−14.00 tottelevaisuusrasti Hotelli Heimarilla (Laitialantie 190)

Kommentoi Facebookissa