POLIISI Hämeen poliisin Heinolan poliisiasemalle on viime kuukausina ilmoitettu huomiota herättävän runsaasti erilaisista koirien aiheuttamista ongelmista ja vahingoista. Yleisin poliisille ilmoitettu tapaus on, kun omistajansa pihalla vapaana ja ilman valvontaa olevaa koiraa ei ole opetettu sietämään viereisillä kaduilla ulkoilutettavia toisia koiria tai niiden taluttajia.
Sen seurauksena koira hyökkää pihalta ihmisen tai toisen koiran kimppuun. Tällaisissa tapauksissa on viime aikoina loukkaantunut kaksi ihmistä ja kolme sivullista koiraa on kuollut. Muut tapaukset ovat, kun koiran haltija tarkoituksellisesti ulkoiluttaa koiraansa vapaana ja se hyökkää toisen koiran tai ihmisen päälle.
Viimeisin tämän sarjan ja ihmistä fyysisesti vahingoittanut tapaus on Heinolassa 9.3.2018, jolloin vapaana ulkoilutettu koira puri satunnaista ulkoilijaa käsivarteen. Lisäksi on tapauksia, jossa aggressiivinen koira on talutushihnassa, mutta taluttaja ei hallitse koiraa sen saadessa jonkin ärsykkeen ihmisestä tai toisesta koirasta ja tällöin koira karkaa hihnoineen ärsykkeensä kimppuun.
Helmikuun puolessa välissä taluttajaltaan vapaaksi päässyt koira hyökkäsi kadulla toisen koiran kimppuun seurauksella, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira jouduttiin lopettamaan. Samainen toisiin koiriin aggressiivisesti suhtautuva koira oli aiheuttanut vastaavissa tilanteissa viimeisen puolen vuoden aikana kaksi muutakin tapausta.
Toisessa näissä tapauksista huomattavasti pienempi koira kuoli ja toinen sai vakavia vammoja. Tämän viimeisimmän tapauksen jälkeen poliisin ja koiranomistajan välillä käytiin keskusteluja, joiden päätteeksi koira lopetettiin valtion kustantamana.

Pääosan poliisille tehdyistä ilmoituksista ovat tehneet hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ihmiset. Yhdessä tapauksessa ilmoittajana oli ärhentelevän koiran haltija, koska hänen koiransa henkeä oli uhattu. Kyseisen tappouhkauksen kohteeksi joutunut koira oli vapaana ollessaan käynyt uhittelemassa ja näyttämässä hampaitaan naapuritontilla olevalle miehelle. Mies oli ilmoittanut koiran haltijalle, että ”mikäli koira ei ala pysymään omalla tontillaan ja se vielä kerran tulisi hän tontille rähisemään, niin hän ampuu koiran ja naulaa koiran naulapyssyllä omistajansa talon seinään kiinni”.
Poliisi selvitteli osallisten välillä tapahtunutta ja poliisille ei ole ilmoitettu ongelmien sittemmin enää jatkuneen. Tapaus on esimerkki siitä, että omistajalleen hyvinkin rakas koira ei välttämättä ole joidenkin muiden henkilöiden mielestä laisinkaan ystävällinen.
Hämeen poliisi muistuttaa, että koiran vapaana pitäminen taajama-alueella ei ole sallittua ja kouluttamattoman, kymmeniä kiloja painavan koiran paikka ei ole vapaana ja valvomattomana omistajansa pihalla. On ymmärrettävää, että koira toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään puolustaessaan reviiriään, pihamaata tai isäntäänsä.
Koiranomistajalta se vaatii, että omaa koiraa kyetään hallitsemaan ja varmistutaan, että koira ei aiheuta vahinkoa ihmisille tai toisille koirille. Valitettavasti poliisi on kohdannut yllämainittujen tapausten yhteydessä koiranomistajia, joiden eläinhoivavietti tulisi suunnata ennemminkin hamstereihin, eikä lähes metrin korkuisiin koiriin.
Poliisi muistuttaa, että koiranomistaja vastaa koiransa muille eläimille tai ihmisille aiheutuneista vahingoista. Määrätyissä tilanteissa poliisi voi lopettaa koiran niin sanotusti paikan päällä, mikäli koira on ihmiselle vaarallinen tai se aiheuttaa suurta taloudellista vahinkoa.
Poliisi on toistaiseksi pyrkinyt neuvoin, kehotuksin ja huomautuksin ohjaamaan koiranomistajien käytöstä turvallisempaan suuntaan siten, että aggressiivisiksi tiedetyt koirat eivät saa olla vapaana aiheuttamassa vaaraa ihmisille ja muille eläimille. Poliisi tulee jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota vapaana pidettäviin koiriin ja puuttuu asiaan tarvittavin keinoin nykyistä herkemmin.
Kommentoi Facebookissa