VIHANNEKSET Poikkeuksellisen lämmin sää on jouduttanut varhaisvihannesten valmistumista, mutta myös aiheuttanut viljelijöille paljon lisätyötä. Kastelulaitteet on pidetty käynnissä täysillä. Aikaisten lajikkeiden päältä on kuumimpina päivinä täytynyt poistaa harsot, joiden alla niitä yleensä kasvatetaan.
Hetkittäin on ollut kylmiäkin öitä, jolloin harsot taas ovat olleet tarpeen. Lämpöaalto on lisännyt myös pikkutuholaisten aiheuttamaa riesaa.
Satojen valmistumista ajoitetaan niin, että istutuksia jaksotetaan. Uudet taimet vaativat aina kastelua, mutta nyt pidemmällekään ehtineet taimet eivät ole selvinneet ilman vesisuihkuja. Talven jälkeinen kosteus ei riittänyt alkua pidemmälle.
Liika kuumuus ei ole hyväksi avomaan kasviksille, jotka pitävät pilvipoutaisesta säästä ja kaipaavat luonnon sadetta. Erityisen arkoja kuumuudelle ovat kukka- ja parsakaalit sekä avomaan salaatit. Kuumassa paahteessa kasvisten rakenne jää löysäksi, ja lehtiin voi tulla reunapoltetta.
Avomaalta on tähän mennessä jo saatu raparperisatoa. Ensimmäiset kiinankaalit ja varhaiskaalit korjataan avomaalta touko-kesäkuun vaihteessa, noin viikko etuajassa tavanomaiseen verrattuna, vaikka aloittamaan päästiin huhtikuussa viikon verran tavanomaista myöhemmin. Muutoin ensisadot ajoittuvat kesäkuun 8. ja 10. päivän tienoolle.
Kesäkuun puoleen väliin mennessä ja siitä eteenpäin aletaan saada rapeaa keräsalaattia eli jäävuorisalaattia ja muita salaatteja. Juhannusviikolla voidaan jo juhlia kotimaan uuden, herkullisen satokauden alkamista. Nippuporkkanat, herneet ja suloiset kukkakaalit aloittavat silloin kautensa. Näitä täydentävät oman maan varhaisperunat ja mansikat. Jos helle edelleen jatkuu, se tosin hankaloittaa satojen tasaista valmistumista.
Varhaisimmat vihanneserät tulevat Ahvenanmaalta ja lounaisesta Suomesta muovihuoneista, joten nippusipuleita ja nippuporkkanoita on jo nähty ainakin torimyynnissä. Vihreää kotimaista parsaa ja varhaisperunaa on myös saatu. Tähänastiset mansikat, avomaan kurkut, hunajanauriit, retiisit ja pienet kukkakaalit ovat olleet kasvi- tai muovihuoneissa kasvatettuja.
- Valtakunnallista varhaisvihannes- ja perunaviikkoa vietetään viikolla 25 eli 18.–24.6.2018
Lue myös: Kun käärii risoton kaaliin – tulee oikeasti hyvää!

Kommentoi Facebookissa