Varkaat pakenivat soutuveneellä järvelle – kalastaja souti miehet kiinni poliisi kyydissään

Poliisi kiittää paikalla ollutta soutajaa avusta.

Poliisi kiittää paikalla ollutta soutajaa avusta. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi sai kiinni pakoveneessä olevasta köydestä ja hinasi varkaat rantaan.

VARKAUS Poliisilla oli Tampereella Pyhäjärvellä sunnuntaina 12.7. puolen päivän aikaan tehtävä, jossa ainakin yhdessä saunalautassa oli käynyt varkaita. Epäillyt varkaat olivat Rantaperkiön venesataman lähellä.

Partion saapuessa paikalle rannasta pakeni veneessä vesille kolme henkilöä. Partio käskytti heitä tulemaan takaisin, mutta miehet eivät totelleet. Lähistöllä oli kalastaja soutuveneellä, jota poliisi pyysi apuun.

Kalastaja souti poliisi kyydissään pakoveneen kiinni niin, että poliisi sai kiinni veneessä olevasta köydestä ja hinasi miehet rantaan. Epäillyt varkaat vietiin poliisiasemalle ja poliisi selvittää tapahtumia. Poliisi tutkii tapahtumia muun muassa varkautena, niskotteluna poliisia vastaan ja huumausaineen käyttörikoksena.

Kaikessa kiireessä poliisia avustaneen soutajan yhteystiedot jäivät pyytämättä, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin antaakseen pienen kiitoksen. Poliisi kiittää myös julkisesti kyseistä soutajaa avusta.

Lue myös: Nuori ulkomaalaismies erehtyi kerjäämään rahaa poliiseilta – asiaa selvitellessä paljastui rikos

Kommentoi Facebookissa