LIIKENNETURVALLISUUS Lounais-Suomen poliisi tapasi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 01 jälkeen Nousiaisissa kasitiellä kaksi nuorta miestä, jotka ajoivat huomattavaa ylinopeutta kohti pohjoista. Molemmat kuljettajat jäivät poliisin haaviin muutaman minuutin välein, mutta poliisin käsityksen mukaan tapauksilla ei ollut tekemistä keskenään eikä mistään kilpa-ajosta ollut kyse.
Ensimmäinen nuori mies mittautti tutkaan lukeman 246 km/h, toinen muutamaa minuuttia myöhemmin 173 km/h. Molemmat tapahtuivat tieosuudella, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h. Kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidän ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Erityisen huolestuttavan asiasta tekee poliisin mukaan se, että kumpikin kuljettajista on vasta 17-vuotias ja on saanut ajokorttinsa ikäpoikkeusluvalla. Toisella heistä oli myös matkustaja kyydissään.
Oulun poliisi puolestaan kertoo, kuinka Kuusamossa Kemijärventiellä poliisipartiota vastaan ajoi lauantaina 8.6. myöhään illalla henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi lähes 200 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.
Partio kääntyi auton perään, mutta kuljettaja ei hidastanut vauhtia siitä huolimatta. Autoa ei tavoitettu enää partion toimesta, mutta poliisi jatkaa asian selvittämistä. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Lue myös: Vakava liikenneonnettomuus – alakouluikäinen tyttö menehtyi henkilöauton ulosajossa
Kommentoi Facebookissa