JALKAPALLO Vedonlyönnin suomalaispioneeri Jorma Vuoksenmaa, 55, on innoissaan käynnissä olevista jalkapallon MM-kisoista.
– Olen jäänyt voitolle kaikissa jalkapallon MM-kisoissa vuodesta 1982 alkaen, mutta nämä tulevat olemaan todennäköisesti kaikkien aikojen parhaat, Vuoksenmaa kertoi perjantaina ennen Nigerian ja Islannin välistä ottelua.
– Kävimme Jussi Heikelän kanssa läpi kaikki 32 joukkuetta ennen kisoja tekemässämme HetkinenTV-ohjelmassa. On vaikea uskoa, että TV-pätkämme tehtiin ennen kisoja – niin kohdallaan näkemyksemme joukkueista ovat olleet.
Kun otanta on lyhyt, kuten jalkapallon MM-kisoissa on vähäisen ottelumäärän takia, järkeväkin vedonlyönti voi tulla kalliiksi, jos veikkaaja on huono-onninen. Vuoksenmaa myöntääkin auliisti, että hänellä on ollut onni myötä MM-kisojen peleissä.
– Joskus hyvilläkin näkemyksillä voi hävitä rahaa huonon onnen seurauksena. Nyt on käynyt päinvastoin. Melkein kaikki tuomarien rajatapausvihellykset ovat olleet hyväkseni, samoin muut sattumat.
Vuoksenmaa antoi esimerkin yhdestä onnekkaasta vedostaan, jossa hän oli lyönyt rahojaan likoon sen puolesta, että pelissä annetaan vähintään yhdeksän kulmapotkua.
– Voitin yhden kulmapotkujen ”yli 8 1/2 kulmaa” -vedon kahdella yliaikakulmurilla, joista toinen yliajan yliajalla 96. minuutilla! Lisäksi kaikki vaikeat omat ratkaisuni live-vedonlyönnissä ovat toteutuneiden sattumien valossa osoittautuneet onnekkaiksi.
Vedonlyöntitoimistot uhkarohkeita tai huolimattomia
Vuoksenmaa kertoo, että tietyt kansainväliset vedonlyöntitoimistot ovat joko uhkarohkeuttaan tai huolimattomuuttaan antaneet asiakkailleen mahdollisuuden lyödä samalle lapulle toisistaan riippuvia vetoja.
Mitä toisistaan riippuvat vedot tarkoittavat?
Selitetään asia erittäin rajusti pelkistetyllä esimerkillä: vedonlyöjä lyö vedon sen puolesta, että toinen joukkueista tekee maalin, eikä sen vastustaja onnistu pitämään maaliaan puhtaana. Jos toinen vedoista osuu, myös toinen osuu automaattisesti. Kun kertoimet molemmille tapahtumille kerrotaan keskenään, kokonaiskertoimesta tulee suhteettoman suuri, vaikka riski pysyy ennallaan.
Kuten todettu, yllä oleva esimerkki on kuitenkin liioiteltu. Noin pahoja virheitä tuskin yksikään vedonlyöntitoimisto on tehnyt MM-kisojen aikana.
– Jotkut vedonvälittäjät olivat uhkarohkeita ja antoivat yhdistää riippuvia tapahtumia alkulohkojen peleissä. Rakensin huolellisesti pienillä panoksilla monissa paikoissa kahden kohteen tuplia, missä näkemysjoukkueeni voittaa kahdesti ja joukkue, jota vastaan haluan mennä, häviää kahdesti.
Vuoksenmaa toteaa, että vedonvälittäjäthän toimivat tässä huolimattomasti, sillä saman joukkueen suoritukset ovat toisistaan jonkin verran riippuvia, ja vähintäänkin vetoja lyövät ihmiset reagoivat voimakkaasti ensimmäisten otteluiden tuloksiin.
– Useimmat bookkerit eivät osaa välttämättä edes pelätä, koska olen toteuttanut vetoni niin huomaamattomasti. Aion kyllä suojata tuplieni kakkososia päätöskierroksen peleissä riippuen joukkueiden motivaatiotilanteista, Vuoksenmaa sanoi viitaten siihen, että osalla joukkueista ei ole enää minkäänlaista panosta viimeisissä lohkopeleissään.
Rangaistuspotkuja tullut poikkeuksellisen paljon
Käynnissä oleva jalkapallon MM-turnaus jää historiaan myös videotuomarointijärjestelmän ansiosta. Se on MM-kisoissa käytössä ensimmäistä kertaa. Vuoksenmaa ei halua arvioida tarkasti sitä, miten hyvin vedonlyöntitoimistojen asiakkaat ovat osanneet arvioida uuden järjestelmän vaikutuksen pelien lopputuloksiin.
– Rangaistuspotkuja on tullut keskihajontaan pyöreästi kaksi liikaa verrattuna viime vuosikymmenien kisoihin. Satuin laskemaan tämän keskiviikkona, kun olin mukana isännöimässä pelaajailtamia, ja yksi asiakas sattui asiaa kysymään. On vaikea sanoa, mikä on ollut reaktio mihinkin. Ilmoitin julkisesti ennen kisojen alkua odottavani maalikeskiarvoksi 2,45 maalia per ottelu.
Vuoksenmaa sanoo markkinan odottaman olleen silloin korkeampi, mutta ”asiantuntevat” pelaajat kehottivat pelaamaan yli 2,5 maalin tuloksia ja odottamaan korkeahkoa maalit per ottelu -tunnuslukua, koska pallo kuulemma lentää hyvin!

– Videotarkastuksista ja niiden aiheuttamasta maaliodottaman lisäyksestä ei juurikaan puhuttu. Nyt, kun annan tätä haastattelua perjantaina, turnauksessa on syntynyt tähän asti pyöreästi 2,2 maalia ottelua kohti. Vedonlyöntimarkkina odottaa jatkopelien kahden ensimmäisen puoliajan peleissä keskimäärin 2,42 maalia.
– Tämä tarkoittaa siis sitä, että maailman vedonlyöjät odottavat nyt vähemmän maaleja kuin turnauksen alkaessa, vaikka rangaistuspotkuja on tullut ”liikaa” ja saattaa tulla jatkossakin. Joskus ihmismassat käyttäytyvät oudosti!
VAR suosii kotijoukkueita ja ennakkosuosikkeja?
Vuoksenmaa ei halua ottaa jyrkästi kantaa siihen, miten VAR-videotuomarointijärjestelmä muuttaa voimasuhteita pelikentällä.
– En mielelläni puhu asioista ja arvaile asioilla, joiden tarkkaa vaikutusta en voi mitata. En harhauta ymmärtäväni tästä asiasta sen enempää kuin muutkaan. Siksi vastaan tähän kysymykseen vain parhaalla mahdollisella arvauksellani.
Paras Vuoksenmaan arvaus on, että VAR suosii kotijoukkueita ja ennakkosuosikeita. Usein VAR-päätöksissä hyökkäävällä joukkueella on hyvä riski vs. palkkio -suhde. Ja hyvät joukkueet ylipäätänsä pääsevät VAR-tarkasteluun useammin kuin huonot.
– Aiemmin erotuomarit ”suojautuivat” jättämällä rajatapaukset viheltämättä. Tuomarille oli psykologisesti helpompaa viheltää paitsio ”varmuuden vuoksi” tai levittää kädet rankkarivaateisiin.
Vuoksenmaa painottaa, että hänen mielestään VAR-teknologia on tervetullut lisä jalkapalloon.
– Ehdottomasti. Jos saan liikaa vaihtorahaa kioskilla, palautan sen. En koskaan luntannut kokeissa. En valehtele toisesta miehestä. Totuin jo nuorena Tukholman suurpeluripiirien kunniakoodiin sanan pitämisestä.
– Oikeudenmukaisuus on kaikki kaikessa. VAR lisää oikeudenmukaisuutta. Viiveet pelissä ja muut menetelmän pienet haittapuolet ovat varsin siedettävä hinta oikeudenmukaisuudesta.
Huippusarjat mielenkiintoisia vedonlyönnin kannalta
Jalkapallon MM-kisat ovat vedonlyönnin kulta-aikaa, mutta ammattivedonlyöjät suhtautuvat intohimoisesti myös suurimpiin sarjoihin, kuten Englannin Valioliigaan, Saksan Bundesliigaan, Espanjan La Ligaan ja Italian Serie A:han.
Vuoksenmaa kertoo, että kaikki edellä mainitut sarjat ovat todella hyviä vedonlyönnin näkökulmasta.
– Sarjapalloilussa erilaiset tietokannat, tutkimuskoneet, tekoälyt ja muut nykyaikaisen tietotekniikan apuvälineet pääsevät oikeuksiinsa paremmin kuin esimerkiksi MM-jalkapallossa, cupeissa tai Mestarien liigassa. Tietokoneen ruokaa tutkimukselle ja ennen kaikkea liikevaihtoa lisääviä pelikohteita on liigoissa enemmän.
– Käytämme omien koneittemme ohella Stratabetin Stratapro-työkalua, joka mahdollistaa meille tehokkuudellaan parin kymmenen muunkin eurooppalaisen liigan syvällisen ymmärtämisen ja aktiivisen vetojen lyömisen.
Vuoksenmaa myöntää, että Mestarien liigassa hän jäi viime kaudella tappiolle.
– Luultavasti se oli sattumaa. Silti on mahdollista, että tasoerot ja maaliodottamat vain kasvavat. Se on kuitenkin vähämerkityksellinen asia, koska Mestarien liigaan löytyy ylipäätänsä vähemmän sijoituskohteita pienestä ottelumäärästä johtuen.
Lue myös: Vedonlyöntitoimistot laskevat Brasilian suosikiksi – suomalaiset luottavat Saksaan
Kommentoi Facebookissa