Viime yönä autoja paloi jälleen pääkaupunkiseudulla – poliisi ei epäile paloilla olevan yhteyttä

Poliisin näkemyksen mukaan Ruotsin autopalot ovat olleet motiiveiltaan ja luonteeltaan erilaisia kuin Espoon autopalot.

Poliisin näkemyksen mukaan Ruotsin autopalot ovat olleet motiiveiltaan ja luonteeltaan erilaisia kuin Espoon autopalot. (Kuva AOP)

Poliisi ei ole tehnyt asiaan liittyen kiinniottoja, eikä kerro tutkinnallisista syistä syttymissyistä enempää.

AUTOPALOT Espoon Matinkylässä Tiistinkallion ja Kalastajankujan parkkipaikoilla paloi sunnuntaina 07.10.2018 aamuneljältä neljä autoa. Lisäksi yksi auto vaurioitui.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa neljänä törkeänä vahingontekona ja yhtenä vahingontekona, mutta ei tässä vaiheessa voi kertoa tutkinnallisista syistä syttymissyistä enempää. Poliisi ei ole tehnyt asiaan liittyen kiinniottoja.

Viime yönä paloi autoja myös Vantaalla ja Helsingissä, mutta poliisi ei tässä vaiheessa epäile niillä olevan yhteyttä Matinkylän paloihin. Lisäksi Espoon Tontunmäessä oli sytytetty siellä hylättynä ollut kuorma-auto eilen päivällä. Sen yhteyttä Matinkylän paloihin selvitetään tutkinnan aikana.

Julkisuudessa on esitetty viittauksia ja vertauksia Ruotsissa tapahtuneisiin autopaloihin. Poliisin näkemyksen mukaan ne ovat olleet motiiveiltaan ja luonteeltaan erilaisia kuin Espoon autopalot.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää vihjeitä Matinkylän ja Tontunmäen autopaloista puhelimitse 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi

Lue myös: Kahdessa vuodessa on lähellä toisiaan palanut jo lähes parikymmentä autoa – poliisi tutkii nyt törkeänä vahingontekona

Kommentoi Facebookissa