TARKASTUSVIRASTO Virastaan Keskusrikospoliisin esitutkinnan ajaksi pidätetty valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kommentoi julkisesti häneen liittyneitä väitteitä Yleisradion TV1:n Arto Nybergin haastatteluohjelmassa.
Julkisuudessa on ollut esillä muun muassa Yli-Viikarin tekemä sopimus erään virkamiehen kanssa, jossa henkilölle maksettiin palkkaa, mutta hänellä ei ollut työvelvoitetta. Myös Yli-Viikarin valtiolla maksattamat tuhansien eurojen kauneudenhoitokulut ovat herättäneet hämmennystä.
– On esitetty väitteitä, että olisin käyttänyt henkilökohtaisiin menoihin veronmaksajien rahoja. Se ei pidä paikkaansa, Yli-Viikari vakuutti televisiossa.
– Kaikki kulut, joita olen tehnyt sekä valokuviin ja meikkeihin liittyvät että sitten matkakulut ovat olleet työtehtäviin liittyviä kuluja.
Hänen mukaansa syytökset johtuvat vain median luomasta paineesta.
– Tiedän, etten ole syyllistynyt virkarikoksiin.
Yleisradion tekemässä selvityksessä viime syksynä kävi ilmi, että Tytti Yli-Viikari oli käyttänyt vuonna 2019 valtion rahoja peräti 55 000 euroa matkustamiseen, eniten valtion virastojen johtajista. Matkoista kertyy huomattavasti rahanarvoisia lentopisteitä, ja VTV on kiinnittänyt huomiota niiden puutteelliseen valvontaan muissa virastoissa.
Yli-Viikarin omien lentopisteiden käytöstä ei sen sijaan ole esitetty selvitystä. Niitä voidaan hyödyntää muun muassa uusiin lentoihin tai lentoyhtiön verkkokaupassa. Yli-Viikari väitti epäselvän tilanteen johtuvan lentoyhtiöistä, ja vertasi lentopisteiden kuuluvan yksityisiin asioihin.
– Silloin on kyse siitä, että käsitellään henkilökohtaisia tietoja. Meille kaikille on varmaan ihan selvää se, että työnantajalle eivät kuulu meidän terveystiedot tai vaikka luottokorttitiedot, koska ne ovat henkilökohtaisia tietoja.
Arto Nyberg uumoili verottajan olevan kiinnostunut asiasta, mutta Yli-Viikari ohitti huomautuksen epäselvällä selityksellä, kuinka lentopisteistä ei työnantajalla ole tietoa ja siksi työnantaja ei pysty niitä valvomaan.
– Työnantajalla ei tavallaan ole omaisuutta, jota valvoa.
Verohallinnon sivuilta löytyy kuitenkin selkeät ohjeet työnantajan maksamista matkoista kertyneiden lentopisteiden käyttöön. Verottaja toteaa, kuinka esimerkiksi lentoyhtiöt tarjoavat asiakkailleen erilaisia etuja, kuten ilmaisia lentoja, maksullisten lentojen tai muiden hankintojen perusteella.
”Työntekijä voi saada työnantajansa maksaman matkan tai hotelliyön tai muun tapahtuman perusteella kertyneet etupisteet tai muun edun yksityiskäyttöönsä. (…) Yksityiskäyttöön saatu etu on työntekijän veronalaista ansiotuloa.”
Periaate koskee myös virkasuhteessa olevia. Verovelvollisen on seurattava pisteiden kertymistä työnantajan maksamien ja hänen itsensä maksamien ostojen perusteella. Selvityksen puuttuessa edun arvo joudutaan arvioimaan.
”Verovelvollisella voi olla esimerkiksi kaksi bonuskorttia, yksi yksityismatkoja varten ja toinen työmatkoja varten.”
Näin todella onkin käytössä usealla taholla. Twitterissä esimerkiksi Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen toteaa itsellään olevan erikseen sekä kaupungin kortti että henkilökohtainen kortti. Samoin vahvistaa toimivansa toimistopäällikkö Teija Korpiaho Finanssivalvonnasta.
”Ei muuten ihan pidä paikkaansa tuo Yli-Viikarin lentopisteselitys. Ainakin minulla lentopisteet ovat minun Finanssivalvonnan Finnair-kortilla, ei henkilökohtaisella kortilla. Tämä siksi, että virkamatkoista saadut lentopisteet käytetään virkamatkoihin.”
Kommentoi Facebookissa