BALETTI Viro 100 -juhlavuoden kunniaksi sävelletty mestaribaletti Keres saapuu yhden näytöksen ajaksi Helsingin Aleksanterin teatteriin 29.10.2018. Kansallissankarin asemaan itsensä shakilla pelanneesta Paul Keresistä kertova baletti on virolaisen musiikin, tanssin, arkkitehtuurin ja taiteen huipputekijöiden ainutkertainen yhteisluomus, joka esitetään yleisölle vain muutaman kerran.
Shakin suurmestari ja kirjailija Paul Keres (7. tammikuuta 1916 Narva – 5. kesäkuuta 1975 Helsinki) lukeutui maailman huippuihin yli kolmen vuosikymmenen ajan. Häntä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista shakkimestareista, vaikka ei virallisesti yhtään maailmanmestaruustitteliä voittanutkaan.
Paul Keres valittiin Virossa viime vuosisadan parhaaksi urheilijaksi ja hänen kuvansa painettiin uudelleen itsenäistyneen Viron viiden kruunun seteliin vuonna 1992. Keresin tarina on kotimaansa Viron lailla on samaan aikaan traaginen ja silti täynnä toivoa.
Viron juhlavuoden suurtuotannossa Keres-baletissa kohtaavat kaksi täydellistä maailmaa: strategisen ajattelun ja pelin ilmentymänä shakki sekä musiikin ja tanssin taiturimaisena yhdistelmänä baletti.
Shakki on monipuolista. Urheilulajina ehkä vähemmän kiehtovaa kuin taiteena tai kahden ihmisen välisenä kaksintaisteluna.
– Paul Keres
Teoksen koreografiasta ja ohjauksesta vastaa alansa virolainen nykymestari, tanssija ja koreografi Teet Kask, jonka tuoreimmat ohjaustyöt ovat Joutsenlampi ja Suomessakin vieraillut Milanon balettiteatterin Anna Karenina.
Kask nousi Viron kansallisoopperan lavalle vain kymmenen vuotiaana Joutsenlammessa ja tanssi ensimmäisen pääroolinsa 18-vuotiaana. Sittemmin Kask on tehnyt palkittua uraa muun muassa Ruotsin kuninkaallisessa baletissa ja Norjan kansallisbaletissa. Vuonna 2005 hän valmistui Lontoon yliopistosta musiikin ja tanssin maisteriksi. Hän on laajalti tunnustettu ainutlaatuiseksi taiteilijaksi, koreografiksi ja tutoriksi, joka syntetisoi klassista ja nykyaikaista tanssia.
– Meidän kulttuurinen ympäristömme niin Virossa kuin Suomessakin on nykyään onneksi hyvin erilainen, kuin mitä Paul Keres aikanaan koki. Hänen elämänsä ja kohtalonsa ovat hyvin samankaltaisia kuin Virolla: tämä on klassisen traaginen tarina lahjakkuudesta, rohkeudesta ja intohimosta maailmansodan ja sitä seuranneen kylmän sodan keskiössä, kertoo Teet Kask.
Strategisen ajattelun taituri joutui kestämään isänmaansa miehityksen, epäonnistuneen paon, neuvostovallan loputtomat epäilyt sekä maailmanmestarin asemaan pyrkiessään myös järjestelmän ylläpitämän systemaattisen vastustuksen.
– Halusin tällä teoksella päästä Keresin ajatuksiin ja ihon alle tanssin keinoin. Musiikki on saanut inspiraatiota akateemisen pelin rytmistä, tuoden siihen kontrastia ja jännitettä. Tarinaa tahdittaa myös Keresin lempeä luonne, joka vedettiin väkisin mukaan maailmanpolitiikan kuohuviin tapahtumiin. Meitä inspiroi myös musiikin ja shakin aikakäsitysten samankaltaisuus, jossa reaaliaika kohtaa tunnemaailman.
Viron juhlabaletin lavastuksen on suunnitellut arkkitehti ja tutkija Ülar Mark ja sävellyksestä vastasivat Timo Steiner ja Sander Mölder. Baletissa on mukana myös Viron arvostetuin kuoro, Viron filharmoninen kamarikuoro ja tanssijoina toimivat Viron kansallisbaletin tanssijat.
Kommentoi Facebookissa