Viveca Lindfors nousi taitoluistelun EM-pronssille – ”Tätä on vaikea uskoa todeksi”

Viveca Lindforsin mitali oli Suomelle ensimmäinen seitsemään vuoteen.

Viveca Lindforsin mitali oli Suomelle ensimmäinen seitsemään vuoteen. (Kuva AOP)

Suomi saa lähettää ensi vuonna EM-kilpailuihin kolme naisluistelijaa.

TAITOLUISTELU Viveca Lindfors on saavuttanut taitoluistelun EM-pronssia Minskissä Valko-Venäjällä. Lindors luisteli samalla omat uudet ennätyspisteensä, jotka ovat nyt 194,40. Euroopan mestariksi kruunattiin  Venäjän 16-vuotias Sofia Samodurova pistein 213,84. Olympiavoittaja Alina Zagitova, jolle päivä oli musta, taipui hopealle vain 3,94 pistettä Lindforsia edellä.

Viveca Lindfors, 19, joutui jännittämään mitalinsa kohtaloa aina viimeiseen luistelijaan saakka. Lindforsin edellä lyhytohjelmassa kolmantena ollut Sveitsin Alexia Paganini, ei pystynyt pitämään kolmatta sijaansa vaan tipahti lopulta seitsemänneksi.

Viveca Lindforsin ohjelma puolestaan oli hyppyiloittelua alusta loppuun saakka. Ohjelma sai kunniakkaan alun, kun vaikea kolmoislutz-kolmoistulppi napsahti kohdilleen. Ohjelma jatkui kolmoisritillä, kolmoisflipillä ja vielä toisella kolmoislutz-yhdistelmällä. Toiseksi viimeinen hyppyelementti, kolmoissalchow, kiertyi hieman alastulossa, mutta kokonaisuuteen se ei vaikuttanut.

Siinä missä Virpi Horttanan valmennettavan tekniikka oli vakuuttavaa, arvostettiin myös hänen intensiivistä esiintymistään. Esiintymispisteissä vain kolme kilpailun venäläisluistelijaa oli suomalaisen edellä. Lindfors oli vapaaohjelmassa kolmas, jättäen osiossa taakseen olympiavoittaja Zagitovan.

– Aivan mahtavaa tunne, tätä on vaikea uskoa todeksi. Tällä on minulle suuri merkitys. Olen haaveillut tästä siitä lähtien, kun katsoin ensimmäistä kertaa mestaruuskisoja televisiosta, Lindfors kertasi kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa tuntemuksiaan.

Suomalaismenestystä täydensi Emmi Peltonen, joka nousi tuloslistalla kahdeksanneksi. Peltonen keräsi kokonaispisteet 170,03. Lyhytohjelman kymmenenneltä sijalta vapaaohjelmaan lähtenyt Peltonen luisteli kilpailussa kauden parhaat vapaaohjelmapisteensä 111,97.

Viveca Lindforsin mitali oli Suomelle ensimmäinen seitsemään vuoteen. Kun suomalaisten yhteenlaskettujen sijalukujen tulos oli alle 13, tarkoittaa tämä sitä, että Suomi saa lähettää ensi vuonna EM-kilpailuihin kolme naisluistelijaa.

  • Lähde Suomen Taitoluisteluliitto

Lue myös: Mistä hyvän kuvan erottaa huonosta? – ”Nykyään kaikki ottavat kännykällään valokuvia”

Kommentoi Facebookissa