Voitto kääpiövaltiosta veisi Huuhkajat EM-kisoihin – ”Vastustaja voi olla vaarallinen”

Markku Kanerva on luotsannut Huuhkajat kohti suomalaista jalkapallohaavetta.

Markku Kanerva on luotsannut Huuhkajat kohti suomalaista jalkapallohaavetta. (Kuva AOP)

Suomelta puuttuu kaksi tärkeää pelaajaa historiallisesta Liechtenstein-ottelusta. Kahden muun pelaajan tilanne on epävarma.

JALKAPALLO Huuhkajat kohtaa ensi viikon perjantaina Helsingissä pelattavassa EM-karsintaottelussa Liechtensteinin. Panos on hurja, sillä voitto varmistaisi Suomen historian ensimmäisen miesten maajoukkueen EM-kisapaikan.

Suomen päävalmentajana Markku Kanerva julkisti joukkueensa Liechtenstein-otteluun keskiviikkona. Kaksi tärkeää pelaajaa on poissa nilkkavamman takia.

Jere Uronen ja Lassi Lappalainen ovat sivussa. Valitettava juttu, mutta meillä on korvaavia pelaajia tilalle, totesi Kanerva.

Belgialaisessa KRC Genkissä tällä kaudella Mestareiden liigaakin pelannut Uronen on ollut laitapuolustajana Huuhkajien avauskokoonpanon vakiopelaajia. Hänen poissaolonsa on ikävä takaisku, mutta päteviä korvaajia pitäisi löytyä.

Joona Toivio voi tarvittaessa pelata laiturina. Maajoukkueeseen palaava Thomas Lam on pelannut myös puolustajana. Hän on monikäyttöinen pelaaja, ilmoittaa Kanerva.

Myös Paulus Arajuuren ja Tim Sparvin ympärillä on loukkaantumisten takia epävarmuutta. Molempien toipumisjakson on edennyt kuitenkin lupaavasti.

– Paulus Arajuuri ja Tim Sparv ovat kysymysmerkkejä. Heidän pitäisi kuitenkin pelata viikonloppuna seurajoukkueissaan. Olen luottavainen, että molemmat ovat mukana ensi viikolla, toteaa Kanerva.

Monella pelaajalla pelit ovat viime viikkoina jääneet vähiin. Yhdysvalloissa pääsarja MLS:n kausi on ohi. Pohjoismaissakin liigojen kaudet ovat päättyneet.

– Valitettavasti kaikki eivät ole pelanneet säännöllisesti. MLS:n kausi loppui, eikä pelituntumaa viime viikoilta ole. Mutta pelaajat ovat valmistautuneet niin hyvin kuin on mahdollista, Kanerva kommentoi tilanteesta.

Noin 40 000 asukkaan kääpiövaltio Liechtenstein vastaa asukasluvultaan suomalaista pikkukaupunkia. Kaiken järjen mukaan Suomen pitäisi pystyä voittamaan ottelu. Vierasottelussa kesäkuussa Vaduzissa Suomi päihitti Liechtensteinin 2-0.

Kanerva painottaa, että tarkkana pitää tilanteissa olla.

– Liechtenstein puolustaa kurinalaisesti ja tiiviisti. Pallonriistoissa tulevat vaarallisesti vastahyökkäyksiin. Meidän pitää olla tarkkoina ja olla valmiita, jos tulee pallonmenetys. Vierasottelussa Liechtenstein sai neljä maalipaikkaa. Yksi oli vaarallinen.

Ottelun kova panos saattaa vaikuttaa valmistautumiseen ja tuottaa pahimmassa tapauksessa ylilatausta. Siitä Kanerva ei ole huolissaan.

– Meillä on kokeneita pelaajia. Pitää olla keskittynyt, eikä vastustajaa aliarvioida. En usko siihen, että ottelun panos tuottaisi mitään ongelmia.

Kanerva painottaa Huuhkajien tarvitsevan aggressiivista otetta.

– Täytyy pitää pää kylmänä. Tärkeetä on, että ollaan vaarallisia. Ei vain pyöritetä palloa heidän ympärillään, vaan prässätään aggressiivisesti ylhäällä.

Ottelu pelataan Töölön stadionilla tekonurmella. Kanervan mukaan Suomi hyötyy siitä.

– Tekonurmesta uskon olevan meille vain etua. Pallo liikkuu tekonurmella paremmin ja pallollisesti parempi joukkue hyötyy siitä. Toivottavasti ei tule lumimyrskyä. Liechtenstein on tottunut tietysti tekonurmeen myös.

Jos Suomi häviäisi Liechtensteinille, ei se pudottaisi Huuhkajia vielä EM-kisoista. Seuraavana maanantaina Ateenassa Suomi varmistaisi kisapaikkansa voittamalla Kreikan. Kisapaikka varmistuisi myös siinä tapauksessa, jos Suomi pelaisi Liechtensteinia sekä Kreikkaa vastaan tasan.

Italia auttaisi Suomen kisoihin, jos ei häviäisi ensi viikon perjantaina Bosnia-Hertsegovinalle ja seuraavana tiistaina Armenialle. Jos Kreikka ottaa perjantaina pisteitä Armenialta, on Suomi lohkossa Armenian edellä, vaikka häviäisi Liechtensteinille sekä Kreikalle.

Jos Suomi EM-kisapaikkansa karsintalohkossa käsittämättömästi vielä sössisikin, on EM-kisapaikkaa mahdollista hakea vielä maaliskuun lopulla pelattavista lisäkarsinnoista. Suomi saavutti lisäkarsintapaikan Kansojen Liigan lohkovoitollaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Huuhkaja-puolustajan seura tippuu Mestareiden liigassa – pelaaminen Suomen EM-karsintaottelussa epävarmaa

 

Huuhkajien pelaajat Liechtensteinia ja Kreikkaa vastaan

Lukas Hradecky Bayer 04 Leverkusen 24.11.1989, 57/0
Jesse Joronen Brescia Calcio 21.03.1993, 7/0
Anssi Jaakkola Bristol Rovers 13.03.1987, 3/0
Paulus Arajuuri Pafos FC 15.06.1988, 42/3
Juha Pirinen Tromsø IL 22.10.1991, 17/0
Jukka Raitala Montreal Impact 15.09.1988, 49/0
Leo Väisänen FC Den Bosch 23.07.1997, 1/0
Sauli Väisänen AC Chievo Verona 05.06.1994, 18/0
Joona Toivio BK Häcken 10.03.1988, 63/3
Joni Kauko Esbjerg fB 12.07.1990, 15/0
Rasmus Schüller Minnesota United 18.06.1991, 39/0
Glen Kamara Rangers FC 28.10.1995, 17/1
Thomas Lam PEC Zwolle 18.12.1993, 21/0
Tim Sparv FC Midtjylland 20.02.1987, 73/1
Pyry Soiri Esbjerg fB 22.09.1994, 20/5
Fredrik Jensen FC Augsburg 09.09.1997, 10/4
Robin Lod Minnesota United 17.04.1993, 37/3
Robert Taylor Tromsø IL 21.10.1994, 10/0
Teemu Pukki Norwich City FC 29.03.1990, 78/22
Simon Skrabb IFK Norrköping 19.01.1995, 12/0
Jasse Tuominen FK Bate Borisov 12.11.1995, 14/0
Joel Pohjanpalo Bayer 04 Leverkusen 13.09.1994, 32/7

Kommentoi Facebookissa