Volkkari suunnittelee sähkökäyttöisiä GTI-malleja

I.D:n pohjalta luotu sähkö-GTI on todennäköisesti vasta alkua Volkkarin sähkösporttien vyörytykselle.

I.D:n pohjalta luotu sähkö-GTI on todennäköisesti vasta alkua Volkkarin sähkösporttien vyörytykselle. (Kuva VW)

Legendaarinen kirjainyhdistelmä saa ihan uusia ulottuvuuksia.

AUTOT VW Golf GTI perusti nimeään kantavan sporttiluukkuperien luokan jo yli 40 vuotta sitten. Tehokkaan bensakoneen ja etuvedon käsittävä peruskonsepti on pysynyt periaatteessa ennallaan, vaikka lähes kaikki muu on muuttunut autossa vuosikymmenien saatossa. Ensimmäisen GTI-Golfin reilut 100-heppainen vapaahengittävä nelisylinterinen on vaihtunut tuplasti tehokkaampaan turbokoneeseen, ja painoa sekä kokoakin on tullut melkoisesti lisää.

Siksi VW on tarjonnut GTI-malleja myös pienempien mallien kuorissa, jotta niissä pääsisi edelleen nauttimaan pienen ja kevyen auton tunnelmasta. GTI:n peruskonsepti kokee kuitenkin tulevina vuosina vielä paljon suurempia muutoksia, mikäli brittiläisen Auto Expressin tietoja on uskominen.

Tehokkaan bensakoneen ja etuvedon käsittävä peruskonsepti on pysynyt 40 vuodessa periaatteessa ennallaan,
Tehokkaan bensakoneen ja etuvedon käsittävä peruskonsepti on pysynyt 40 vuodessa periaatteessa ennallaan, (Kuva VW)

Lehti haastatteli nimittäin Detroitin autonäyttelyssä Volkswagenin myynnistä ja markkinoinnista vastaavaa Jürgen Stackmannia, joka paljasti varsin mielenkiintoisia tietoja. Hän totesi, että GTI:n peruskaava tulee muuttumaan, mutta tarkoituksena on tarjota edelleen autoja, jotka ovat innostavia sekä hauskoja omistaa ja ajaa. Kaikki tämä voidaan kuulemma toteuttaa myös sähköautojen avulla.

VW on panostanut niihin kovasti päästöskandaalin jälkimainingeissa, mutta nämä vallankumoukselliset uutuudet on nähty vasta konseptiasteella. Volkkarin mallistoon kuuluu toki jo nyt täyssähköautoja, mutta ne on tehty tavallisten mallien kuoriin. Tulevat sähkömallit ovat sen sijaan täysin omaleimaisia, ja niistä ensimmäinen saadaan myyntiin todennäköisesti vuonna 2020.

Kyseessä on viimesyksyisessä Pariisin autonäyttelyssä tutkielmana nähty Golfin kokoinen I.D., ja lisäksi Volkswagen esitteli pari viikkoa sitten Detroitissa legendaarisen hippibussin uutta tulemista enteilevän retrohenkisen sähkökonseptin. Ensimmäinen sähkö-GTI tehdään ilmeisesti I.D:n tuotantoversion pohjalta, ja auto saa Stackmannin mukaan vahvan luonteen.

Tulevat sähkömallit ovat täysin omaleimaisia, ja niistä ensimmäinen saadaan myyntiin todennäköisesti vuonna 2020.
Tulevat sähkömallit ovat täysin omaleimaisia, ja niistä ensimmäinen saadaan myyntiin todennäköisesti vuonna 2020. (Kuva VW)

Tämä tarkoittaa todennäköisesti jo nykyisistä bensa-GTI:istä tuttuja muotoiluelementtejä, joihin kuuluvat mm. punaiset koristeraidat, ruutukuvioiset penkit ja hunajakennoritilät mm. puskureissa. I.D. tehdään sähköautoja varten kehitetylle MEB-perusrakenteelle, ja jo perusmallin pitäisi kiihtyä nollasta sataan alle kahdeksassa sekunnissa. Akkuteknologiaa voidaan kuitenkin muokata helposti vastaamaan vielä paremmin GTI-nimen herättämiä suorituskykylupauksia.

Ainakaan tekniikan puolesta sähkö-GTI:ille ei siis ole esteitä, ja sähkömoottorien ansiosta myös nelivetoversion luominen olisi helppoa. Sähköautoista halutaan siis tehdä entistä haluttavampia GTI:n legendaarisen brändin avulla, ja I.D:n pohjalta luotu sähkö-GTI on todennäköisesti vasta alkua Volkkarin sähkösporttien vyörytykselle.

Kommentoi Facebookissa