TARKASTUSVIRASTO Eduskunnan erityistilintarkastus Valtiontalouden tarkastusvirastosta on valmistunut. Eduskunta on julkaissut erityistilintarkastuksen VTV:n pääjohtajan ja ylimmän johdon matkustus- ja edustuskuluista sekä hankinnoista vuosina 2020–2021.
– Tutustumme tehtyyn erityistilintarkastukseen ja käsittelemme siinä raportoidut havainnot. Päivitämme hankintoja koskevan ohjeistuksen selkeämmäksi ja teemme muut tarvittavat toimet, VTV:n pääjohtajan sijaisena toimiva johtaja Matti Okko sanoo.
Tarkastuksessa selvitettiin matkustus- ja edustuskulujen sekä hankintojen asianmukaisuutta arvioimalla kulujen asiasisällön ohjeidenmukaisuutta. Mediassa on uutisoitu laajasti pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin rahankäytöstä virassaan.
Erityistilintarkastuksen keskeisinä havaintoina muun muassa kerrotaan, että pääjohtajan matkasuunnitelmat ovat puutteelliset kulujen esittämisen osalta, sisältäen pelkästään päivärahat.
”Lisäksi pääjohtajan matkalaskujen liitetiedoista puuttuu tositteita kuten maihinnousukortteja tai hotellin maksukuitteja. Matkasuunnitelmien hyväksymisessä esiintyi viivettä ja matkasuunnitelmia on lähetetty hyväksyttäväksi muun muassa matkustuspäivää edeltävänä päivänä. Matkasuunnitelmat on hyväksytty näin ollen vasta pääjohtajan lähdettyä virkamatkalle.”
Julkisessa keskustelussa on ollut myös työmatkoista saatujen niin sanottujen lentopisteiden käyttö. Kertyneet lentopisteet olisi tullut käyttää hyväksi seuraavissa virkalennoissa.
”Tarkastamistamme lentomatkoista ei ilmene, että niitä olisi tehty lentopisteillä tai matkaluokan korotuksia olisi tehty lentopisteillä.”
Edustuskuluihin sisältyviä pääjohtajan tekemiä lahjaostoja ei ole kirjattu kansainvälisten lahjojen seurantaluetteloon. Lahjat on ostettu lentokentältä tai ennen matkaa pääjohtajan maksuaikakortilla. Huomautettavaa on myös virka-auton osalta.
”Hankintakortilla maksetut virka-auton pesut eivät täsmänneet viraston virka-auton ajopäiväkirjaan. Viraston virka-auton käytöstä ei ole laadittu kirjallista ohjetta. Viraston autolla on tehty pääjohtajan kodin ja VTV:n välillä sekä henkilökuljetuksia että tavarakuljetuksia.”
Myöskään useita hankintoja ei ole kilpailutettu, vaikka niiden kokonaisarvo neljän vuoden jaksolla ylittää kansallisen kynnysarvon, joka on 60 000 euroa.
Kommentoi Facebookissa