KORONAVIRUS Ulkopaikkakuntalaisella Vuokatin alueella lomailevalla henkilöllä on todettu koronatartunta jouluaattona. Sairastunut perheineen on siirretty karanteeniin erilliseen majoitusrakennukseen.
Sairastunut henkilö on ennen oireiden ilmaantumista liikkunut laajasti Sotkamon, Vuokatin ja Katinkullan alueella. Suuren asiakasmäärän vuoksi kattava altistuneiden jäljittäminen ei ole mahdollista. Tämän vuoksi Kainuun sote pyytää alueen matkailijoita ja palveluissa työskenteleviä hakeutumaan koronatestiin, mikäli oireita ilmenee.
Altistumisen kannalta keskeiset kohteet ja ajankohdat ovat Hotelli Katinkullan aamiainen 21.–23.12., Katinkullan kylpylä iltapäivällä 21.12. sekä Katinkullan Classic Pizza iltapäivän ja alkuillan aikana 21.12.
Tartunnat osoittavat, että riski epidemian leviämiselle nousee, mikäli varotoimista ei huolehdita. Kaikkia lähikontakteja tulee rajoittaa vain välttämättömiin. Erityisesti tartuntojen leviäminen muuhun väestöön tulee estää, eikä sukulaisvierailuja tai vastaavia tapaamisia tule nyt tehdä.
Alueella matkailevien on toimittava vastuullisesti ja pitäydyttävä vain omassa seurueessaan. Ravintoloissa on voimassa kiihtymisvaiheen mukaiset tiukennetut rajoitukset.
Kommentoi Facebookissa