Vuokranantaja asensi munalukon vuokralaisen oveen – sisällä asunnossa oli melkoinen lauma eläimiä

Vuokranantajapariskunta sai käräjillä omankädenoikeudesta 20 päiväsakkoa kumpikin.

Vuokranantajapariskunta sai käräjillä omankädenoikeudesta 20 päiväsakkoa kumpikin. (Kuva AOP)

Pariskunta sai sakot yrittäessään vauhdittaa nuoren naisen vuokrarästien maksamista.

OMANKÄDENOIKEUS Pälkäneläinen pariskunta on saanut sakot asennettuaan munalukon vuokralaisena olleen nuoren naisen asunnon oveen. Teollaan pariskunta yritti vauhdittaa vuokrarästien maksamista.

Nuoren naisen vuokrat olivat jääneet piikkiin. Häätöasia oli vireillä, mutta siitä ei ollut lainvoimaista oikeuden päätöstä. Kun nainen oli kolme tuntia poissa asunnosta, ilmestyi ovelle munalukko.

Kotiin tultuaan nainen joutui paniikkiin, koska sisällä asunnossa oli melkoinen lauma eläimiä: kolme kissaa, kaksi koiraa, akvaario ja matelijoita. Naiselle tuli hätä eläinten puolesta. Ovien ulkopuolelle jäänyt vuokralainen soitti hätäkeskukseen. Mitään ei tapahtunut. Sen jälkeen hän soitti uudelleen, ja sitten vuokraisäntä tuli paikalle.

Oli maaliskuu ja vähissä vaatteissa ollut vuokralainen oli viluissaan. Tilanteen laukeamista hän odotti ulkosaunassa. Erityisen nöyryyttävänä hän piti sitä, että hän joutui käymään saunan takana tarpeillaan kuukautisten aikana. Poliisikin tuli paikalle ja ilmoitti vuokralaiselle, että lukko on poistettu.

Vuokranantajapariskunta sai käräjillä omankädenoikeudesta 20 päiväsakkoa kumpikin. Miehen päiväsakko oli 17 euroa ja rouvan 6 euroa. Miehelle tuli maksettavaa 340 euroa ja vaimolle 120 euroa. Vuokralaiselleen heidät määrättiin maksamaan henkisistä kärsimyksistä korvausta 300 euroa.

Lue myös: Mies vuokrasi olemattomia lomamökkejä netissä – puoli vuotta etsintäkuulutettuna ollut kiinni

Kommentoi Facebookissa