AUTOT Volkswagenin valikoimaan on kuulunut jo kahdeksan vuoden ajan Amarok-niminen pick-up, joka on kilpaillut kohtuullisen menestyksekkäästi mm. japanilaismerkkien lava-autoja vastaan. Amarokin valttina on ollut kilpakumppaneita sivistyneempi olemus sekä päältä että sisältä, mutta auto on kuitenkin tehty ammattikäytön vaatiman järeän perusrakenteen varaan.
Amarok on siis tekniikaltaan aivan eri maata kuin VW:n henkilöautomallit, joista suurin osa pohjautuu modulaariselle MQB-perusrakenteelle. Se on venynyt moneen käyttöön kompaktiluokan kulkineesta isoon katumaasturiin, ja nyt tätä repertuaaria laajennetaan myös lava-autoihin. Volkswagen esitteli nimittäin Sao Paulon autonäyttelyssä MQB-pohjalevylle tehdyn tuoreen pick-upin konseptiversion, joka on ristitty Tarokiksi.
Nimi tuo mieleen yli neljännesvuosisadan takaisen VW Taron, joka oli Toyota Hiluxin sisarmalli. K-kirjain nimen lopussa liittää puolestaan uutuuden samaan sarjaan Amarokin kanssa, joten tähän mallinimeen päätyminen ei varmasti ole sattumaa. Tarok on Amarokia kompaktimpi, mutta sen pituus ylittää silti 4,9 metrin rajan. Akselivälillä on puolestaan mittaa melkein kolme metriä, ja uutuuden pitäisi yhdistää tilakonseptinsa myötä katumaasturin ja pick-upin parhaat puolet.
Auton lavaa voi nimittäin jatkaa sisustan puolelle takapenkkien kustannuksella. Hytin takaseinän saa kumottua sisään muutamalla kädenliikkeellä, jolloin 1,2 metrin pituinen lava venyy 1,8 metriin. Volkswagen ei ole kuitenkaan päättänyt, saadaanko tämä ominaisuus tuotua myös myöhemmin luvassa olevaan tuotantoversioon. Tutkielman sisusta on muuten VW:n henkilöautojen nykytyylin mukainen, ja muutamassa kohdassa on menty jopa niiden ohi.

Kojelautaa koristaa leveä värikoodattu lista, ja tietoviihdejärjestelmä on lasin peitossa. Mittaristo on nykymalliin täysin digitaalinen, ja nyt jopa ilmastoinnin säätimistä on tehty ensimmäistä kertaa digitaaliset. Tarok on myös ulkoisesti tyylikäs ilmestys lava-autoksi. Kattoa dominoi targa-henkinen kaari, ja perään on tuotu täysleveä ledinauha Volkkarin tuoreen T-Cross-pikkukatumaasturin malliin. Nokka muistuttaa puolestaan Atlas-nimistä isoa SUV:ta, jota VW tarjoaa Atlantin toisella puolella.
Tutkielmaa vauhdittaa 1,4-litrainen bensaturbo, joka tuottaa 150 hevosvoimaa. Nelisylinterinen moottori toimii brasilialaisen käytännön mukaan sekä pelkällä bensalla, etanolilla että niiden yhdistelmällä. Kone on yhdistetty kuusivaihteiseen automaattiin, joka välittää voiman kaikille neljälle pyörälle. Tuotantomallikin saa nelivedon, ja bensakoneen lisäksi tarjolle tulee 150-heppainen TDI-diesel.
Tuotantoversion luvataan olevan lähes identtinen konseptin kanssa, ja sen pitäisi tulla Brasiliassa myyntiin vuonna 2020. Sitä ennen Volkswagenin täytyy saada vielä muokattua MQB-perusrakenteensa noin tuhannen kilon kantavuudelle, ja auton valmistukselle pitää luoda tilaa jo nyt lähes kapasiteettiensa äärirajoilla toimiviin brasilialaisiin VW-tehtaisiin.
Tarokissa on kuulemma niin paljon potentiaalia, että pick-upia voitaisiin myydä muillakin markkinoilla. Auto saattaa olla liian pieni USA:han, mutta sen tulo Eurooppaan jää nähtäväksi.
- Lähde Auto Motor und Sport
Lue myös: Volkswagen esitteli edullisimman katumaasturinsa – T-Crossiin ei saa nelivetoa edes lisävarusteena
Kommentoi Facebookissa