LUONTOLIVE WWF:n Luontoliven talvilintukamerassa seurataan tänä talvena pohjoisten metsien asukkeja. Kamera on viety lintujen talviruokintapaikalle Oulangan kansallispuiston maisemiin. WWF kuvasi viime vuonna lintuja samalla paikalla.
– Lähetys osoittautui suurmenestykseksi. Kaunis maisema, lähetyksessä kuultavat luonnon äänet ja upeat ja uhanalaisetkin lintulajit kiinnostivat suomalaisia. Lähetystä katseltiin viime talvena muutaman kuukauden aikana puoli miljoonaa kertaa, sanoo WWF:n kehityspäällikkö Justus Hyvärinen.
Yleisön toiveesta talvilintukamerassa on viime vuoden tapaan ääni ja myös lämpömittari. Vaikka Suomessa talvehtivat linnut ovat sopeutuneet ankariin talviin, niiden ravinnonsaanti hankaloituu päivien muuttuessa lyhyemmiksi ja kylmemmiksi. Talviruokinnasta voi olla apua monelle uhanalaiselle lajille, mutta se ei ole ensisijainen keino niiden suojelemiseksi.
Livelähetykseen odotetaan useita kiinnostavia lajeja, esimerkiksi kuukkeleita, hömötiaisia, palokärkiä ja jopa maakotkia ja varpuspöllöjä.
– Kauniin punertava kuukkeli on esimerkki vanhaa metsää vaativasta lajista, joka kärsii metsätaloudesta. Kuukkeli on joutunut vetäytymään yhä pohjoisemmaksi, kun sen elinalueet etelässä ovat kadonneet vanhojen metsien hakkuiden myötä, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen kertoo.
Uhanalaisista linnuista kameran kuvassa näkyy ainakin hömötiaisia. Hömötiainen oli muutama vuosikymmen sitten yksi runsaslukuisimmista linnuista Suomessa, mutta laji on uhanalaistunut viime vuosikymmeninä hakkuiden ja vanhojen metsien vähenemisen takia.
Livekameran näyttämö on Oulangan kansallispuiston kupeessa, jossa sijaitsee luontokuvausyritys Kuusamo Nature Photographyn ylläpitämä ruokintapaikka.
– On hienoa olla taas mukana toteuttamassa WWF:n kanssa Luontoliven talvilintukameraa, jonka avulla katsojat pääsevät nauttimaan suorassa lähetyksessä taigametsän lintulajeista, sanoo livekameran yhteistyökumppani, luontokuvausyrittäjä Olli Lamminsalo Kuusamo Nature Photographysta.
Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, sääksen, rupiliskon ja taimenten elämää. Lähetyksiä on katsottu jo yli 24 miljoonaa kertaa.
- WWF:n Luontoliven talvilintukamera on katsottavissa osoitteessa wwf.fi/luontolive
Lue myös: Äärimmäisen uhanalainen naali pesi onnistuneesti Suomessa – pesässä kolme pentua
Kommentoi Facebookissa