WWF:n raportti varoittaa – maailman metsäpaloista ennustetaan jopa viime vuotta pahempia

Uusi raportti kertoo, että 75 prosenttia metsäpaloista on ihmisen aiheuttamia.

Uusi raportti kertoo, että 75 prosenttia metsäpaloista on ihmisen aiheuttamia. (Kuva Fotolia)

Metsäpaloja kiihdyttää muun muassa metsien polttaminen maanviljelyn tieltä.

METSÄPALOT Maapallon metsäpalojen ennustetaan kiihtyvän tänä vuonna jopa viime vuotta pahemmiksi. WWF:n ja konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin julkaisemasta raportista käy ilmi, että metsäpalojen määrä globaalisti oli jo tämän vuoden huhtikuuhun mennessä 13 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019.

Metsäpaloja kiihdyttävät metsien polttaminen maanviljelyn tieltä ja ilmastonmuutoksesta vauhtia saavat kuumat ja kuivat kaudet. Viime vuonna Amazonin palot saivat maailmanlaajuisesti valtavasti huomiota. Uusimmat tilastot Brasiliasta osoittavat, että Amazonin alueen metsäkato on kiihtynyt elokuusta 2019 heinäkuuhun 2020 ulottuvalla mittausjaksolla kolmanneksella edellistä vuodesta.

– Viime vuosi oli katastrofaalinen metsäpalojen osalta. Amazonin lisäksi näimme järkyttäviä uutisia Venäjältä, Indonesiasta, Australiasta ja Kaliforniasta. On hirvittävää ajatella, että tästä vuodesta saattaa tulla vielä pahempi, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Juttuvinkki: Etsijäkoirat jäljittävät eloonjääneitä koaloita Australiassa – veden puute on vakava ongelma

Uusi raportti kertoo, että 75 prosenttia metsäpaloista on ihmisen aiheuttamia. Jos viime vuosien kehitys jatkuu, saa se aikaan peruuttamattomia seurauksia maapallolle muun muassa ylimääräisten miljoonien tonnien ilmastopäästöjen takia. Tämän lisäksi seuraukset ovat tuhoisat maapallon luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisten terveydelle ja elinkeinoille.

WWF vaatii, että akuuttiin tilanteeseen reagoidaan heti. Esimerkiksi Amazonin alueella metsien raivaaminen ja polttaminen pitää kieltää vähintään viiden vuoden ajaksi välittömästi.

– Amazonin alueen metsien polttaminen, lukuun ottamatta joitain yksittäisiä pienimuotoisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi alkuperäiskansojen kaskeamisperinteitä, pitää lopettaa. Viime vuonna menetimme metsäpalojen takia ihmishenkiä sekä miljardeja villieläimiä. Liian monet menettivät kotinsa ja omaisuutensa. Voimme edelleen vaikuttaa tämän vuoden paloihin, ja meidän pitää tehdä nyt kaikkemme, jotta viime vuoden katastrofit eivät toistu, Luukkonen sanoo.

Lue myös: Amazonin sademetsä palaa – ”Muilla ilmastonmuutoksen torjuntatoimilla ei ole paljon merkitystä”

Kommentoi Facebookissa