Yle saa päätoimittajan Aamulehdestä – uutistoiminnan johtajaksi on nimitetty Jouko Jokinen

Yleisradiota ennen Jouko Jokinen on työskennellyt Aamulehden vastaavana päätoimittajana.

Yleisradiota ennen Jouko Jokinen on työskennellyt Aamulehden vastaavana päätoimittajana. (Kuva Yle)

Entinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen jätti tehtävänsä toukokuun lopussa kohujen jälkeen.

YLEISRADIO Ylen hallitus on nimittänyt Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi. Jouko Jokinen aloittaa työssään 1.12.2017 mennessä.

Jokinen on työskennellyt vuodesta 2010 Aamulehden vastaavana päätoimittajana, sitä ennen Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana ja kustantajana sekä päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa. Hän on koulutukseltaan HuK.

Yhtiön hallitus painotti valinnassa nimenomaan Jokisen pitkää journalistista kokemusta.

– Tehtävässä menestyminen edellyttää suomalaisille merkityksellisen ja laadukkaan uutis- ja ajankohtaisjournalismin tekemisen tahtoa. Uutistoiminnan vetäjällä pitää olla myös kykyä johtaa suurta uutisorganisaatiota ja ohjata laadukkaan ja riippumattoman journalistisen työn linjauksia, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

Wilhemssonin mukaan Jokinen täyttää nämä edellytykset parhaalla mahdollisella tavalla.

– Epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa luotettavat uutiset säilyttävät arvonsa ja niiden merkitys vain korostuu. Tehtävämme on tuottaa uutta ja tarkistettua tietoa, sanoo johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi nimitetty Jouko Jokinen.

Hän sanoo haluavansa olla rakentamassa laadukkaampaa ja kaikille suomalaisille tärkeää uutispalvelua.

– Henkilökohtaisesti olen iloinen saadessani tällaisen mahdollisuuden. Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä Yleen kohdistuu suuria odotuksia ja toiveita, sanoo Jokinen.

Toimitusjohtaja Lauri Kivinen sanoo, että Jokisella on merkittävä rooli uutisorganisaation kehittämisessä, ja hän tuo tuoretta näkemystä myös yhtiön johtamiseen.

– Olemme arvostettu edelläkävijä eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden joukossa, ja tätä asemaa haluamme vahvistaa, sanoo toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Ylen uutistoiminnan johtaja vastaa suomenkielisestä uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Hän toimii yksikön vastaavana toimittajana ja Ylen johtoryhmän jäsenenä. Hän raportoi Ylen toimitusjohtajalle Lauri Kiviselle.

Ylen entinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen jätti tehtävänsä toukokuun lopussa kohujen jälkeen. Päivän Lehden artikkelin asiasta voit lukea tästä. Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan tehtävää on hoitanut 1.6.2017 lähtien Marit af Björkesten vt. johtajana.

Kommentoi Facebookissa