YLEISURHEILU Krista Tervo laittoi moukarinheiton Suomen ennätyksen lauantaina Somerolla uuteen uskoon. Tervo heitti 71,93 parantaen nimissään ollutta edellistä Suomen ennätystä lähes kahdella metrillä.
Viime vuoden kesäkuussa Tervo heitti Jyväskylässä 70,18 ja ylitti ensimmäisenä suomalaisnaisena 70 metrin haamurajan. Nyt ennätys parani roimasti.
– Valmentajan kanssa puhuttiin, että 72 metriä olisi hyvin tällä kaudella. Nyt se meni melkein jo ensimmäisessä kilpailussa, Tervo hehkutti Yleisurheilu.fi -sivustolla.
Tervo osoitti olevansa kovassa kunnossa. Hän nousi maailmantilastossa kuudenneksi.
– Se on tämän kauden tavoitteena, että pikkuhiljaa tulisi lisää näitä 70 metrin heittoja. Se oli tosi hyvä, että tuo kuudeskin heitto kantoi yli 70 metriä, Tervo totesi.
Juttuvinkki: Seppo Räty puhui kaljanjuonnista ja kortinpeluusta – totuus oli toinen
Ennätyskunnon taustalla on Tervon mukaan ongelmaton harjoituskausi ja tavoitteiden mukaisesti edennyt voimaharjoittelu.
– Minulla on aiemmin ollut ongelmia selän kanssa, mutta nyt niitä ei ole ollut ja treenit ovat kulkeneet hyvin. Olen uskaltanut treenata punttisalissa isommilla raudoilla ja sitä kautta fysiikka on saatu toimimaan, Tervo sanoo.
Somerolla nähtiin komea tulos myös miesten kilpailussa. Aaron Kangas voitti heitettyään kauden kärkituloksen 77,09.
– Viime kesältä jäi varastoon ja harjoituskausi meni hyvin. Osasin odottaa sellaista 75 metrin heittoa. Mutten odottanut, että menisi näin pitkälle heti ensimmäisessä kilpailussa, Kangas hehkutti Yleisurheilu.fi:n mukaan.
Kangas, 22, nousi Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi. Edellä ovat Olli-Pekka Karjalainen (83,30), Juha Tiainen (81,52), David Söderberg (78,83), Harri Huhtala (78,74) ja Marko Wahlman (78,70).
Tervo ja Kangas olisivat voineet menestyä hyvin tänä vuonna EM-kisoissa, mutta koronapandemian takia kisat peruttiin. Ensi vuonna molemmat tietysti taistelevat paikasta Tokion olympialaisiin, joita siirrettiin vuodella.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Hormonit auttoivat suomalaisurheilijoita menestykseen – oli myös sallittua
Kommentoi Facebookissa