YLEISURHEILU Kun kunnollisia tutkimuksia ei ole, on Suomessa on kyllästymiseen asti spekuloitu, miten paljon maamme urheilumenestys on ollut dopingin ansiota. Sotien jälkeen hiihtäjät saivat lisävauhtia pervitiinin avulla ja 1970-luvulla yleisurheilijat saivat lisäapua hormoneista.
Anaboliset steroidit ja muut hormonit olivat sallittuja vuoteen 1975 saakka. Veridoping kiellettiin vasta 1985. Sitä ennen aineiden käyttö oli huipulla yleistä.
Hormonit yleistyivät suomalaisurheilussa 1960-luvun lopulla. Niitä saatiin Neuvostoliitosta, jonka kanssa Suomella oli ystävällismieliset poliittiset suhteet.
Keihäänheiton 1964 olympiavoittaja Pauli Nevala kertoo STT:lle antamassaan tuoreessa haastattelussa, että Neuvostoliiton virolainen maajoukkueurheilija Toomas Savi olisi vihjaillut Nerobol-pillereistä, joissa hormoniin oli sekoitettu adrenaliinia.
Vielä vuonna 1968 Nevala ja Jorma Kinnunen hävisivät Neuvosto-Latvian Janis Lusisille juhannuskisoissa metrikaupalla. Vuonna 1969 Jorma Kinnunen heitti uuden maailmanennätystuloksen 92,70. Nevala ja Kinnunen olivat saaneet Neuvostoliitosta Lusisin ja muiden neuvostourheilijoiden ihmelääkettä.
Nevala kertoi hormonien käytöstä jo 1970-luvun alussa. STT:n haastattelussa hän esittääkin kysymyksen, miksi hormoneja ei olisi käytetty, jos ne kerran olivat sallittuja?
Mexico Cityn 1968 olympialaisissa painonnostossa kultamitalin voittanut Kaarlo Kangasniemi on hänkin kertonut avoimesti hormonien käytöstään. Hormonit aiheuttivat hänelle myös terveysongelmia.
– Kyllä sitä kävi kuumana. Aggressiivinen olin. En tahtonut nukkua. Kun nukun yleensä vähän, silloin en nukkunut juuri lainkaan. Verenpaine nousi. Kaikennäköistä sellaista tuli. Yhtäkkiä kasvoi pingispallon kokoinen kasvain. Leikattiin peukalon juuresta. Kasvaimia ja syöpävaaraa se lisää, Kangasniemi kertoo Turpaduunari.fi -sivustolla.
Hormonien käyttö ei huippu-urheilussa suinkaan loppunut, vaikka ne kiellettiin 1975. Sen jälkeen hormonien lisäksi käytettiin nesteenpoistoainetta, joiden avulla hormonit eivät testeissä näkyneet. Nesteenpoistoaineiden kanssa piti olla tarkkana, ettei käyttänyt sellaista nesteenpoistoainetta, joka oli kiellettyjen aineiden listalla.
Neuvostoliitto, DDR ja muut itäblokin maat olivat dopingaineiden edelläkävijöitä. Länsimaissakin hormonien käyttö oli yleistä, vaikka aineiden käyttö ei valtiojohtoista ollutkaan.
Neuvostoliitto ja DDR olivat edellä myös peiteaineissa. Kun kommunistiset urheilumahdit 1989-91 romahtivat, siirtyi doping-osaaminen niistä länsimaihin. Venäjällä doping on tuoreiden paljastusten perusteella yhä yleistä.
Testaajat ovat olleet dopingurheilijoita aina jäljessä. Toisinaan isoja kaloja jäi kuitenkin koukkuun.
Historian kuuluisin dopingkäry on epäilemättä kanadalaispikajuoksija Ben Johnsonin käry Soulin 1988 olympialaisissa. Johnson voitti 100 metrin finaalin maailmanennätysajalla 9,79, mutta jäi kiinni kielletyistä aineista. Peiteaineissa toimittiin tiettävästi huolimattomasti ja vahinko sattui.
Suomalaisessa urheiluhistoriassa hormonimenneisyydestä ollaan oltu vaitonaisia. Nevala ja Kangasniemi ovat olleet harvoja poikkeuksia.
Suomen kansa varmasti ansaitsisi urheiluväeltä historiallisen selvityksen, miten vahvasti hormonit ovat kuuluneet suomalaiseen urheilukulttuuriin. Muidenkin maiden urheilijat käyttivät hormoneja, joten häpeään ei olisi tarvetta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: ”Talonmies antoi väärän piikin” – mikä oli 35 vuoden takaisen dopingskandaalin totuus?
Kommentoi Facebookissa