VIRO Kaksi vuotta sitten Virossa aloitettu sähköisen kansalaisuuden järjestelmä on otettu maailmalla innostuneesti vastaan. Jo yli 15 000 yksityishenkilölle 135 maasta on myönnetty Viron e-kansalaisuus. Suomalaisia heistä on yli 2 500, eli lähes joka kuudennes kaikista e-kansalaisuuden hakijoista. E-kansalaisuuksien avulla on Viroon perustettu yli 1 000 uutta yritystä ja yli 2 000 yrittäjää käyttää e-kansalaisuuttaan Virosta käsin tapahtuvan yritystoimintansa operointiin.
Koska suurin yksittäinen e-virolaisten ryhmä tulee Suomesta, juhlistaa Viro kaksivuotista e-kansalaisuusjärjestelmäänsä Slush-kasvuyritystapahtumassa Helsingissä. Myös Viron tasavallan presidentti Kersti Kaljulaid saapuu tiistaina 29. marraskuuta Helsinkiin juhlistamaan maailman ensimmäisen e-kansalaisuusjärjestelmän merkkipäivää.
Viron e-kansalaisuus mahdollistaa kaikkien maiden hyvämaineisille kansalaisille valtion takaaman digitaalisen identiteetin. Siihen kuuluvan sirulla varustetun henkilökortin turvin yksityishenkilöt voivat hyödyntää maailman edistyksellisimpiin digitaalisin yhteiskuntiin kuuluvan Viron sähköisiä palveluita päivittäisestä henkilökohtaisesta asioinnista yrityksen perustamiseen ja liiketoiminnan operointiin.
Systemaattisesti kasvava e-kansalaisuuksien määrä ja uusien digivirolaisten kiinnostus perustaa ja hallinnoida yritystoimintaansa sähköisen kansalaisuuden myötä on kannustanut Viroa myös kehittämään järjestelmiään jatkuvasti.

Tänä vuonna Viron hallitus hyväksyi uuden lain, jonka myötä niin Viron kansalaiset, kuin e-kansaisetkin, voivat pian avata virolaisen pankkitilin ilman henkilökohtaista käyntiä pankissa. Virolaispankit testaavat parhaillaan omia tunnistautumisjärjestelmiään, jotta tilin etäavauksen saisi kevään aikana käyttöön.
– Yleisiin toimintaperiaatteisiimme kuuluu jatkuva dialogi myös startup-skenen kanssa, minkä myötä kehitämme järjestelmiämme uuden talouden tarpeita täyttämään, taustoittaa Viron valtion tietohallintojohtaja Taavi Kotka lisäten, että seuraavat suuret uudistukset ovat jo työn alla.
Rakentamalla helppokäyttöisen ja turvallisen virtuaalisen bisnesympäristön, luo Viro myös pohjan laajan kansainvälisen Viro-myönteisen yhteisön synnylle. Positiivisen maakuvan tarkoituksena on houkutella maahan uusia investointeja ja kehittää ohessa myös Viron turismia.
– Olemme luonnollisesti huomanneet, että e-kansalaisuus on synnyttänyt Virolle massiivisesti positiivista huomiota kansainvälisessä mediassa. Koska turvalliset ja hyvin toimivat kansalliset tietojärjestelmämme ovat selkeä osa Viron identiteettiä, on Viron e-kansalaisuudesta tullut useille teknologiaorientoituneille ulkomaalaisille myös ylpeilyn aihe, kommentoi Viron tasavallan presidentti Kersti Kaljulaid.
Viron elinkeinoelämän kehittämissäätiö Enterprise Estonia pystyttää yhdessä virolaisten startup-yhtiöiden kanssa Slushiin näyttävän e-Estonia -alueen, jossa voi jättää myös Viron e-kansalaisuushakemuksen, jos hakijalla on passi mukana.
Kommentoi Facebookissa