Ylimääräinen taiteilijaeläke 62 taiteilijalle – joukossa Paula Koivuniemi ja Pelle Miljoona

Musiikin lisäksi Pelle Miljoonalta on ilmestynyt lukuisia romaaneja. (Kuva Teija Varis/ Like)

Taiteilijaeläke voidaan myöntää tunnustuksena yli 60-vuotiaalle taiteilijalle.

TAITEILIJAELÄKE Taiteen edistämiskeskus on päättänyt vuoden 2023 alusta alkavista ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Hakemusmäärä on kasvanut viime vuosina. Ensimmäistä kertaa alle 10 prosenttia hakijoista sai eläkkeen.

Suurten ikäluokkien eläköityminen aiheuttaa yhä suurempaa tarvetta ylimääräisille taiteilijaeläkkeille. Viidessä vuodessa hakijoiden määrä on kasvanut yli sadalla. Eniten taiteilijaeläkkeitä myönnettiin kuvataiteen ja musiikin aloille. Näille taiteenaloille tuli myös eniten hakemuksia. Hakijoita oli tänä vuonna yhteensä 624.

– Taiteen edistämiskeskus on esittänyt uusien eläkkeiden määrän kaksinkertaistamista, jolloin se vastaisi lisääntyvää hakijamäärää. Hakijoiden keskimääräinen muu eläketulo jää hyvin alhaiseksi, ja taiteilijaeläkkeellä on siksi suuri merkitys ikääntyvien taiteilijoiden toimeentulolle. On tärkeää, että taiteilijoiden ansainta kehittyy siten, että työ- ja yrittäjäeläkettä kertyy kuten muillekin ammattilaisille. Silloin apurahankaltaisten eläkeratkaisujen merkitys pienenee, sanoo Taiken johtaja Paula Tuovinen.

Helsingin Sanomat kertoo, että taiteilijaeläke myönnettiin muun muassa muusikko ja lauluntekijä Pelle Miljoonalle – oikealta nimeltään Petri Tiili – laulaja Paula Koivuniemelle, kirjailija Pirjo Hassiselle ja Raija Oraselle sekä säveltäjä Magnus Lindbergille.

Ylimääräinen taiteilijaeläke voidaan myöntää yli 60-vuotiaalle taiteilijalle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Päätökset perustuvat arvioon hakijoiden taiteellisesta toiminnasta sekä tietoon hakijoiden eläketulosta ja muista pysyvistä tuloista. Vuoden 2023 alusta eläkkeen määrä on 1515,94 euroa kuukaudessa.

Lue myös: Taiteen valtionpalkinnot julkistettiin – palkittavina Hector ja Kari Hotakainen

Kommentoi Facebookissa