Yllätysvoittaja F1-kilpailussa – Valtteri Bottaksen itsenäisyyspäivä täyttä tuskaa

Sergio Perezistä tuli 2020 Formula ykkösten ensimmäinen meksikolaisvoittaja 50 vuoteen

Sergio Perezistä tuli 2020 Formula ykkösten ensimmäinen meksikolaisvoittaja 50 vuoteen. (Kuva AOP)

Sergio Perez ajoi Bahrainin Sakhirin lyhyemmällä radalla sensaatiomaiseen voittoon. Valtteri Bottas oli helisemässä uutta tallikaveriaan George Russellia vastaan.

FORMULA 1 Meksikolaisajaja Sergio Perez saavutti uransa ensimmäisen F1-osakilpailuvoittonsa Bahrainin Sakhirin lyhyemmällä rataversiolla ajetussa kauden 2020 toiseksi viimeisessä osakilpailuvoitossa. Perez, 30, oli ehtinyt osallistua 193 F1-kisaviikonloppuun ennen kuin voitto irtosi.

Perez oli osallisena ensimmäisellä kierroksella kolaroinnissa, jonka seurauksena Charles Leclerc sekä Max Verstappen joutuivat keskeyttämään. Hän putosi viimeiseksi, mutta raivasi sensaatiomaisesti tiensä kisan ykköseksi.

Myös Racing Point -tallille voitto oli historian ensimmäinen. Normioloissa pinkiksi Mersuksi kutsutulla autolla ei ole mahdollista voittaa, mutta Mercedes-tallin käsittämätön tunarointi näytteli kisan loppuratkaisussa merkittävää roolia.

Kisan loppuvaiheessa Mercedes vaihdatti George Russellille sekä Valtteri Bottakselle vielä uudet renkaat turva-auton tultua radalle ensimmäistä F1-kisaansa ajaneen Jack Aitkenin kolaroitua itsensä ulos. Mersu-kuljettajat tulivat sisään samaan aikaan ja Russellille vaihdettiin vahingossa väärät renkaat. Myös Bottaksen renkaiden kanssa sähläiltiin ja hän menetti samalla mahdollisuutensa voittoon.

Russell joutui tulemaan varikolle uudelleen hakemaan oikeat renkaat. Hieman myöhemmin hän koki vielä rengasrikon.

Bottas oli maalissa kahdeksas ja Russell yhdeksäs. Russell voi poistua Bahrainista pää pystyssä, mutta Bottaksen uskottavuus on jo pahasti koetuksella.

Williams-tallissa toista kauttaan ajava Russell tuurasi koronavirustartunnan saanutta Lewis Hamiltonia. Aika-ajoissa hän hävisi niukasti Bottakselle, mutta sijoittui toiseksi. Kisassa hän ohitti Bottaksen heti startissa ja oli selkeässä johtoasemassa ennen kuin Mercedes sähläsi rengasvaihdossa urakalla.

Bottas mokasi jälleen startissa. Hän oli kisavauhdissa myös Russellia hitaampi. Kritiikki Bottaksen kelpoisuudesta Formula ykkösten parhaaseen talliin on aivan paikallaan.

Juttuvinkki: Niki Laudan uskomaton tarina saatiin kansien väliin

Ilman Mercedeksen mokailua Bottas olisi sijoittunut toiseksi ja saanut seurata uuden tallikaverinsa voitonjuhlia aitiopaikalta. Se olisi ollut noloa varsinkin Suomen itsenäisyyspäivänä. Mercedeksen mokailu pelastikin Bottaksen täydelliseltä häpeältä.

Tuntemattomammat miehet saivat juhlia. Perez oli aiemmin saavuttanut toki yhdeksän palkintosijaa, mutta harva olisi lyönyt hänen voitostaan vetoa.

Toiseksi Bahrainissa ajoi Renault-tallin ranskalaisajaja Esteban Ocon, jolle palkintosija oli uran ensimmäinen. Perezin kanadalainen tallikaveri Lance Stroll oli kolmas. Palkintopallille hän kipusi F1-urallaan kolmatta kertaa.

Vuonna 2018 konkurssiin juuri Perezin toimesta haetun Force India -tallin toimintaa jatkaneen Racing Pointin historiassa voitto jäänee tiimin ainoaksi ellei sitten ensi viikonloppuna Abu Dhabin päätöskisassa tapahdu jälleen superyllätystä. Ensi vuonna talli muuttuu Aston Martiniksi. Perez saa tehdä Aston Martinilla tilaa Sebastian Vettelille, jonka sijoitus Sakhirissa oli Ferrarilla surkeasti 12:s.

Perezillä ei siis ensi kaudeksi ole tallipaikkaa. Huhut vievät häntä Red Bullille, mutta päätöstä Red Bull ei vielä ole tehnyt.

Kimi Räikköselle Suomen itsenäisyyspäivä ei tarjonnut radalla riemujuhlaa. Hän oli maalissa 14:s. Alfa Romeon toinen kuski Antonio Giovinazzi päihitti Kimin oltuaan 13:s.

Meksikon kilpa-autoilulle 6. joulukuuta oli todella iso juhlapäivä. Edellisen kerran meksikolaisajaja oli voittanut F1-kisan Belgian Spassa 1970, jolloin ykkönen oli Pedro Rodriguez. Suomalaisen Leo Kinnusen tallikaverina urheiluautoissa ajanut Rodriguez kuoli 1971 urheiluautokisassa Saksan Norisringillä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Valtteri Bottas selvitti ensimmäisen uskottavuushaasteensa

Kommentoi Facebookissa