Aggressiivinen näpistelijä pakeni autolla pyöräteitä ja kävelykatuja – vaarallinen pakomatka aamuyöllä

Lopulta poliisipartiot pääsivät estämään pakomatkan jatkumisen.

Lopulta poliisipartiot pääsivät estämään pakomatkan jatkumisen. (Kuvituskuva AOP)

Ajo oli vaarallista koko pakomatkan ajan, mutta henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin.

LIIKENNETURVALLISUUS Lapin poliisi sai aamuyöllä ilmoituksen, jonka mukaan teollisuusalueella sijaitsevalla huoltoasemalla on näpistelemässä aggressiivisesti käyttäytyvä mies. Poliisien saapuessa paikalle mies lähti pakenemaan autolla huoltamon pihasta.

Poliisipartio tavoitti miehen kuljettaman auton Korkalovaarantiellä. Pakomatka jatkui Korkalovaaran läpi muun muassa kevyenliikenteenväyliä pitkin sekä Vaaranlammen koulun piha-alueella kaahaten. Sieltä pako jatkui keskustaan, missä mies ajoi Lordin aukion kävelykatua pitkin. Poliisit ohjasivat auton kulkua siten, että se saatiin pois keskustan alueelta.

Pakeneva auto jatkoi matkaansa Kajaanintielle, mistä se päätyi nurmialueiden ja pyöräteiden kautta lopulta Hiihtomajantielle ja sieltä Ounasrinteentielle. Ounasrinteentiellä auto pyörähti siten, että poliisipartiot pääsivät estämään pakomatkan jatkumisen.

Ajo oli vaarallista koko pakomatkan ajan. Mies ei hiljentänyt vauhtiaan risteyksiin. Pyöräteillä ja kävelykadulla ihmiset joutuivat väistämään paennutta autoa. Henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin.

Kuljettajana toiminutta 27-vuotiasta miestä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisin tiedossa ei ole vielä, oliko miehen käyttämä auto luvallisesti käytössä.

Lue myös: Takaa-ajettu pakeni poliisia parhaimmillaan 230 km/h – koirapartio sai kuljettajan kiinni

Kommentoi Facebookissa