TERVEYS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa kansallisella tasolla tarttuvien tautien seurannasta, ennaltaehkäisystä ja torjunnasta. Mikrobi- ja tautikohtaiset tiedot esiintyvyydestä kootaan vuosittain THL:n Tartuntataudit Suomessa -raporttiin.
Seksitautien määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Raportista käy ilmi, että esimerkiksi tippuritartuntoja todettiin viime vuonna ennätysmäärä, lähes 600. Tämä on 181 tartuntaa enemmän kuin edellisvuonna.
Todettujen tippuritapausten määrän kasvuun on useita syitä. Nykyisin käytössä oleva yhdistelmätesti on tehostanut tartuntojen havaitsemista, kun samalla testillä voidaan todeta sekä klamydia- että tippuritartunta. Seksitautien riskiä lisäävät suojaamaton seksi sekä useat seksipartnerit. Tippurin lisäksi myös klamydiatartunnat ovat lisääntyneet, mutta viime vuonna niiden kasvutahti hidastui.
Vuonna 2017 hepatiitti A -tapauksia ilmoitettiin lähes 30. Tartunnoista kolmannes liittyi Euroopassa kesällä 2016 alkaneisiin epidemioihin miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa. Suomessa miehet, joilla on miesten välistä seksiä, saavat hepatiitti A- ja B -rokotuksen ilmaiseksi julkisessa terveydenhuollossa.
Suolistoinfektioissa raportoidut kryptosporidioositartunnat lisääntyivät selvästi – 250 tapausta – aiempiin vuosiin verrattuna. Määrä on yli kymmenkertainen 2010-luvun alkuun verrattuna. Tartunnat lisääntyivät erityisesti Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä. Cryptosporidium on herkästi leviävä alkueläin, joka tarttuu ulosteen välityksellä saastuneesta juomavedestä, uimavedestä tai elintarvikkeesta tai kosketuksessa tartunnan saaneeseen ihmiseen tai eläimeen. Tartunnan yleisin oire on vesiripuli.
Myös TBE-puutiaisaivokuumetta todettiin enemmän kuin aiemmin, 82 tapausta. Määrä on lisääntynyt jo useamman vuoden ajan. Ilmaston lämpenemisen myötä puutiaiset leviävät uusille alueille, joissa olosuhteet ovat suotuisia punkeille. Viime vuoden TBE-tartunnat oli kuitenkin saatu enimmäkseen jo aiemmin tunnetuilla riskialueilla.
Mikrobilääkeresistenssi eli lääkkeille vastustuskykyisten mikrobien aiheuttamat tartunnat ja tautitapaukset ovat merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Suomessa MRSA-tartuntoja oli viime vuonna vähemmän kuin edellisvuonna, 1 435 tapausta, mutta lasten MRSA-tartunnat lisääntyivät. Mikrobilääkeresistenssin jatkuva lisääntyminen on yksi tulevaisuuden suurimmista kansanterveydellisistä ongelmista.
– Bakteerien vastustuskyky kehittyy jatkuvasti, jolloin antibioottien teho heikkenee. Antibiootteja tulisi määrätä harkiten ja lääkkeiden tulisi olla mahdollisimman tarkasti kohdennettuja tiettyihin bakteereihin. Lisäksi antibioottien käyttöä eläimillä tulisi vähentää. Suomessa tilanne on hyvin hallinnassa, mutta kansainvälisesti käyttöä pitäisi saada rajoitettua, sanoo ylilääkäri ja infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön päällikkö Taneli Puumalainen.
Hengitystieinfektioissa talven 2016–2017 influenssaepidemian huippu sijoittui normaaliin tapaan vuodenvaihteeseen. Valtavirukseksi nousivat influenssa A eli H3N2-alatyypin virukset, joiden määrä väheni vasta toukokuun lopulla. Influenssakausi 2017–2018 käynnistyi viime syksynä normaalia aikaisemmin, poikkeuksellisesti influenssa B -viruksella. Yleensä alkukaudesta todetaan enemmän A-tyypin influenssaviruksia.
Lue myös: Iskikö flunssa vai influenssa? – Ja kuinka yskitään oikein
Kommentoi Facebookissa