PALKINTO Amnesty Internationalin pääsihteeri Kumi Naidoo on ilmoittanut Myanmarin valtiokansleri Aung San Suu Kyille Ambassador of Conscience -palkinnon pois vetämisestä kirjeellä 11. marraskuuta. Naidoo ilmaisi kirjeessä ihmisoikeusjärjestön pettymyksen Suu Kyihin, joka ei ole käyttänyt poliittista tai moraalista vaikutusvaltaansa puolustaakseen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa.
Kirjeessä nostettiin esille myös Suu Kyin lausunnot, jotka kuvastavat Amnestyn mukaan välinpitämätöntä suhtautumista julmuuksiin, joihin Myanmarin armeija on syyllistynyt. Esille nousi myös ilmaisunvapauden rajoittaminen Myanmarissa:
“Olemme syvästi tyrmistyneitä siitä, ettet enää edusta toivoa, rohkeutta ja ihmisoikeuksien periksiantamatonta puolustamista. Amnesty International ei voi oikeuttaa pysyvää statustasi Ambassador of Conscience -palkinnon vastaanottajana ja siksi suuren surun vallassa vedämme palkinnon sinulta pois.”
Rohingya-vähemmistöön on viiden vuoden ajan kohdistunut systemaattista syrjintää. Viime vuonna Myanmarin turvallisuusjoukot tappoivat, raiskasivat, pidättivät ja kiduttivat ihmisiä sekä polttivat satoja kyliä ja koteja. Yli 720 000 rohingya-väestöön kuuluvaa pakeni Bangladeshiin.
Siviilihallinnolla ei ole suoraa valtaa armeijaan, mutta Suu Kyi ja hänen hallintonsa ovat Amnestyn mukaan suojanneet turvallisuusjoukkoja joutumasta vastuuseen teoistaan. He ovat esimerkiksi kieltäneet syytökset ihmisoikeusloukkauksista ja estäneet kansainvälisiä tutkimuksia toteutumasta.
Hallinto on myös herättänyt vihaa rohingya-väestöä kohtaan kutsumalla heitä terroristeiksi ja syyttänyt heitä omien kotiensa polttamisesta ja raiskauksista valehtelemisesta. Myös monia ihmisoikeuspuolustajia, aktivisteja ja toimittajia on uhkailtu ja ahdisteltu heidän työnsä takia.
Suu Kyi vastaanotti Ambassador of Conscience -palkinnon vuonna 2009, jolloin hän oli vielä kotiarestissa sotilasjuntan vastustamisesta. Palkinto oli kunnianosoitus hänen rauhanomaisesta ja väkivallattomasta kamppailustaan demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta.
Aung San Suu Kyi vapautui kotiarestista kahdeksan vuotta sitten 13.11.2010. Palkinnon poisvetäminen tapahtuu arestin loppumisen vuosipäivänä.
Kommentoi Facebookissa