Annimari Korte ja Sara Kuivisto eivät lähde MM-kisoihin

Annimari Korte on juossut 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,72. (Kuva Getty Images)

Annimari Korte ja Sara Kuivisto keskittävät kuntohuippunsa elokuun EM-kisoihin. Terveysongelmien seurauksena kumpikin jättää MM-kisat väliin.

YLEISURHEILU Heinäkuussa Yhdysvaltain Eugenessa järjestettävissä yleisurheilun MM-kisoissa on varmuudella jo kaksi merkittävää suomalaista poisjääntiä. Annimari Korte ja Sara Kuivisto eivät osallistu kisoihin.

Pika-aituri Korte kertoo Instagram-tilillään, että hän ei kilpaile MM-kisoissa. Korte, jonka hallussa on Suomen ennätysaika 12,72 siirtää sen sijaan tavoitteensa elokuussa Münchenissä järjestettäviin EM-kisoihin.

Kortteen istuinkyhmyn luu on turvonnut. Hän kuitenkin toivoo kuntoutuvansa EM-kisoihin mennessä.

– Urheilu on joskus julmaa, kun koko vuoden tekee joka päivä kaikkensa, että voisi tehdä hyviä tuloksia ja sitten juuri kisakauden alkaessa tulee vamma, joka estää tuloksenteon. Tuntuu, että koko vuoden työ menee hukkaan, Korte kirjoittaa.

– Vielä pahemmalta tuntuu itsellä nyt, kun vaativan leikkauksen ja puolen vuoden loistavasti onnistuneen kuntoutuksen jälkeen tulee uusi vamma juuri, kun treeneissä alkoi tulla ennätyksiä, Korte jatkaa.

Kortteen molemmat takareidet leikattiin viime vuonna Tokion olympialaisten jälkeen. Hän ilmoitti Tokiossa, että hänen kuntonsa valossa oli ylipäätään saavutus, että hän pystyi olympialaisiin osallistumaan.

Myös Kestävyysjuoksija Sara Kuivisto on päättänyt jättäytyä sivuun MM-kisoista. Kortteen tavoin hän tähtää EM-kisoihin.

Kuiviston päätöksen taustalla on vastoinkäymisten sävyttämä kevätkausi, joka toi eteen monenlaisia terveysvaivoja. Kuivisto kärsi muun muassa suolistoloisesta sekä akillesjännevaivoista.

– Tässä tilanteessa Eugenen MM-kilpailut tulevat liian nopeasti. Ensimmäisen kovemman harjoituksen vaikeuksien jälkeen tein vasta kaksi viikkoa sitten, Kuivisto kertoo.

Tokion olympialaisissa neljä Suomen ennätystä 800 ja 1500 metrillä juossut Kuivisto valittiin Eugenen suuntaavaan joukkueeseen jo maaliskuussa. Kevään terveyshuolet olivatkin hänelle henkisesti raskaita.

– Se harmitti erityisesti, että olin hallikaudella loistavassa kunnossa, mutten päässyt jatkamaan siitä kevään harjoittelua, Kuivisto sanoo.

EM-kisoissa Kuivisto uskoo silti menestyvänsä.

– Nyt on ollut outoa katsoa, että muut juoksevat kisoja ja itse tekee pitkiä peruskestävyyslenkkejä. Vähän erilainen kausi tästä tuli. Uskon, että pystyn juoksemaan kovaa vielä tänä kesänä, Kuivisto sanoo.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Oliver Helanderilta hurja keihäskaari – kovin suomalaistulos 15 vuoteen

Kommentoi Facebookissa