YLEISURHEILU Suomen yleisurheilun tämän hetken suurin tähti Annimari Korte voitti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden perjantai-iltana Turussa Kalevan kisoissa. Korte voitti 100 metrin aitojen mestaruuden kovalla ajalla 12,79.
Kortteelle Suomen mestaruus olikin tämän kauden tärkeimpiä tavoitteita, sillä korona perui kaikki arvokisat tältä vuodelta.
Hän oli luonnollisesti helpottunut ja onnellinen kisan jälkeen.
– Ennen viime vuotta Suomen mestaruus oli kaukainen ajatus. Tämä oli nyt kauden tärkein kisa, kun ei ole arvokisoja, Korte sanoi Ylen tv-haastattelussa.
Korte harmitteli vain sitä, että hänen lähtönsä oli huono, mutta korosti, ettei sillä nyt ole mitään merkitystä, kun kerran mestaruus tuli.
Nooralotta Neziri otti SM-hopeaa ajalla 13,01 ja mestaruutta puolustanut Reetta Hurske oli kolmas ajalla 13,02.
Hyvässä iskussa viime aikoina ollut Lotta Harala oli vasta neljäs. Hänen aikansa oli 13,15.
Ylivoimaisena ennakkosuosikkina naisten moukarikisaan perjantain Kalevan kisoissa lähteneelle Krista Tervolle sattui kehno kisapäivä.
Juttuvinkki: Viimeisimmästä suomalaisnaisen yleisurheilun arvokisavoitosta kulunut 24 vuotta
Tervo heitti sentään viimeisellä heitollaan mitaleille, mutta heitto kuitenkin hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Heitto katsottiin videolta yliastutuksi. Tervo jäi neljänneksi ja ilman mitalia tuloksella 64,52.
Näin Suomen mestariksi nousi yllätysnimi, vasta 17-vuotias lupaus Silja Kosonen. Hänen mestaruutensa irtosi tuloksella 68,40.
Kati Ojaloo (67,16) otti SM-hopeaa ja Suvi Koskinen (65,17) otti pronssia.
Perjantaina tehtiin Turussa myös historiaa. Frantz Krugerista tuli vanhin Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden voittanut urheilija.
Kruger, 45, oli odotetusti ykkönen miesten kiekonheiton loppukilpailussa. Hän nappasi SM-kultaa tuloksella 58,38. Suomen mestaruus oli hänelle jo uran kuudes.
Kruger on myös kiekonheiton SE-mies. Ennätys 69,97 syntyi jo vuonna 2007.
Oskari Perälampi otti SM-hopeaa tuloksella 56,43 ja Ville Kivioja pronssia tuloksella 55,11.
Teksti Ville Hirvonen ja Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen taso 10 000 metrillä – Paavo Nurmi olisi voittanut SM-pronssia
Kommentoi Facebookissa