Antti Aallolta kohtuullinen avaus mäkiviikolla – ”Perustekeminen ei tyydytä Aaltoa”

Antti Aalto on Suomen ykkösmäkikotka.

Antti Aalto on Suomen ykkösmäkikotka. (Kuva All Over Press)

Antti Aalto oli Keski-Euroopan mäkiviikon avauskilpailussa Oberstdorfissa 23:s. Niko Kytösaho tipahti täpärästi toiselta kierrokselta oltuaan 31:s.

MÄKIHYPPY Antti Aalto aloitti Keski-Euroopan mäkiviikon ihan kelpo suorituksella oltuaan Oberstdorfin avauskisassa 23:s. Antti Aalto leiskautti 124 ja 128,5 metriset siivut.

Ensimmäiseen hyppyynsä Aalto oli hieman pettynyt.

– Ensimmäisen hypyn ponnistuksen rytmi ei ollut kunnossa, mutta toisessa oli paljon tasapainoisempi ponnistus, se teki eron hyppyihin, sanoi Aalto Hiihtoliiton mukaan.

Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen oli Aallon esitykseen ihan tyytyväinen. Valmentaja uskoo, että mahdollisuuksia on parempiinkin sijoituksiin.

– Antti jatkaa hyvää perustekemistä, mutta onhan se selvää, ettei se tyydytä Aaltoa. Antilla on halu menestyä ja hän kyllä siihen pystyy, Väätäinen kommentoi.

Vähällä oli, ettei toisella kierroksella nähty kahta suomalaishyppääjää, mikä olisi ollut mäkiviikolla ensimmäinen kerta kuuteen vuoteen. Niko Kytösaho oli tuloksissa 31:s karsiuduttuaan toiselta kierrokselta 1,2 pisteen marginaalilla.

Juttuvinkki: Mäkiviikon viinanhuuruista historiaa – Matti Nykänen aneltiin mukaan ja lähetettiin kotiin

Väätäisen mukaan Kytösahon todellinen potentiaali ei näkynyt päivän hypyissä.

– Nikolla myös teknisesti hyvää tekemistä, suorituksesta paistaa vähän kontrolli, silloin se ei ole täysin vapautunutta ja johtaa pieneen puristukseen, analysoi Väätäinen.

Aalto ja Kytösaho ovat ainoat mäkiviikon suomalaisosanottajat. He ovat myös Suomen tämän hetken ainoat hyppääjät, joilla on maailmancupissa realistisia mahdollisuuksia toiselle kierrokselle, jolta siis heltiää maailmancupin pisteitä.

Voittoon tyhjille katsomoille hypätyssä Oberstdorfin kilpailussa liiteli Saksan Karl Geiger. Puolan Kamil Stoch oli toinen ja Norjan Marius Lindvik kolmas.

Ensimmäisellä kierroksella Oberstdorfissa ei hypätty parikilpailua, koska puolalaishyppääjät päästettiin sittenkin kisaan mukaan. Heidät vapautettiin karanteenista. Väätäisen mielestä puolalaisten hyväksyminen mukaan kilpailuun oli urheilullisesti oikea ratkaisu.

Mäkiviikko jatkuu uudenvuodenaattona karsinnalla Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenpäivän kilpailuun.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomen mäkihyppy nosteessa? – kaksi suomalaista pääsi toiselle kierrokselle

Kommentoi Facebookissa