Antti Aalto taisteli toiselle kierrokselle Innsbruckissa

Antti Aalto liiteli Innsbruckissa maailmancupin pisteille. (Kuva AOP)

Antti Aalto oli Innsbruckin osakilpailussa 27:s. Vilho Palosaari ei yltänyt toiselle kierrokselle.

MÄKIHYPPY Suomalaisesta mäkihypystä kuultiin parempia uutisia myös Keski-Euroopan mäkiviikon Innsbruckin osakilpailusta. Antti Aalto nappasi maailmancupin pisteitä oltuaan kilpailussa 27:s.

Viime talvena Pekingin olympialaisissakin toisille kierrokselle ponkaissut Aalto venytti ensimmäisellä kierroksella 115,5 metriä ja voitti sillä siivulla parikilpailunsa. Toisella kierroksella Aallon leiskautus kantoi 114,5 metriä.

Aalto pääsi tämän kauden mäkiviikolla pisteille ensi kertaa. Oberstdorfissa ja Garmisch-Partenkirchenissä hän oli hyytynyt ensimmäiselle kierrokselle.

Garmischissa toiselle kierrokselle yltänyt 18-vuotias Vilho Palosaari oli Innsbruckissa 41:s. Hän hävisi niukasti ensimmäisen kierroksen parikilpailun, eikä 109 metrin hyppy riittänyt toisen kierroksen paikkaan lucky loser -listalla.

Aalto ja Palosaari olivat Innsbruckin kisan ainoat suomalaiset. Hyppytuntumansa kadottanut Niko Kytösaho jäi jälleen karsintaan, kuten aiemmissakin mäkiviikon kisoissa. Vielä ennen joulua Kytösaho oli leiskauttanut lupaavia siivuja.

Innsbruckissa voittoon liiteli Puolan Dawid Kubacki. Norjan Halvor Egner Granerud oli toinen hävittyään Kubackille 3,5 pisteellä. Kolmanneksi sijoittui Slovenian Anze Lanisek.

Kubackin voitto merkitsi, ettei Granerud voita kaikkia tämän kauden osakilpailija. Sven Hannawald, Kamil Stoch ja Ryoyu Kobayashi ovat yhä ainoat kaikkien neljän kisan voittajat samalla kaudella.

Mäkiviikon päätöskilpailu hypätään loppiaisena Itävallan Bischofshofenissa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Vilho Palosaari hienosti pisteille mäkiviikolla

Kommentoi Facebookissa