EU-PUHEENJOHTAJUUS Pääministeri Antti Rinne ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapasivat keskiviikkona presidentin virka-asunnolla Élyséessä, Pariisissa. Rinne ja Macron keskustelivat tapaamisessaan erityisesti Suomen EU-puheenjohtajakauden painopisteistä.
Tapaamisessa nousivat esiin unionin monivuotinen rahoituskehys, oikeusvaltioperiaate ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Suomi ja Ranska ovat korostaneet vahvasti sitä, että EU:n tulisi olla edelläkävijä ilmastotyössä.
– Ilmastopolitiikassa Euroopan unionin on otettava globaali johtajuus. Totesimme presidentti Macronin kanssa olevan erittäin tärkeää, että EU kykenee vuoden loppuun mennessä pääsemään yksimielisyyteen tavoitteesta olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, pääministeri Rinne sanoo.
Pääministeri Rinne painotti tapaamisessa oikeusvaltion puolustamisen tärkeyttä.
– Meidän on tehtävä selväksi kaikille, että oikeusvaltion ja demokratian loukkaamiselle on Euroopassa nollatoleranssi. Syy on hyvin yksinkertainen: loukkaukset demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan ovat ennen kaikkea hyökkäyksiä kansalaisia, ihmisiä vastaan. Sitä me emme hyväksy koskaan.
Ajankohtaisista aiheista esiin nousi ennen kaikkea brexit, jonka on määrä tapahtua lokakuun viimeinen päivä.
– Olimme yksimielisiä – aivan kuten koko EU27 eli jäsenmaat – siitä, että Iso-Britannian ero jo valmiiksi neuvotellun sopimuksen kautta olisi kaikkien etu. Iso-Britannian olisi syytä hyvin pian tehdä mahdollisia omia esityksiään, jos niitä halutaan keskusteltavaksi. On kuitenkin syytä varautua nyt myös sopimuksettomaan eroon, pääministeri Rinne sanoo.
Rinteen mukaan brittien on annettava syyskuun loppuun mennessä ehdotuksensa kirjallisesti välttääkseen sopimuksettoman brexitin.
– Jos ehdotuksia ei tule, uskon, että aika moni eurooppalainen päämies yhtyy siihen kantaan, joka tänään todettiin Macronin kanssa. Sitten asia on ohi. Nyt on aika tulla selkeitä esityksiä ja siten, että ne ovat todennettavissa.
Pääministeri Rinne ja presidentti Macron keskustelivat myös muun muassa unionin laajentumisesta, yhteisistä ratkaisuista muuttoliikkeisiin vastaamiseen ja unionin puolustusyhteistyöstä sekä Venäjästä.
Kommentoi Facebookissa