Anu on kehitellyt kissavauvoille oman äitiyspakkauksen – ”Hulluin idea on usein se kaikkein paras”

Kissaherra Hercules toimii Anun muusana, kriitikkona ja myös erittäin tarkkasilmäisenä laadunvalvojana.

Kissaherra Hercules toimii Anun muusana, kriitikkona ja myös erittäin tarkkasilmäisenä laadunvalvojana. (Kuva Anne Anttila)

Kädentaitaja Anu Martikkalan töissä seikkailevat kaikenkarvaiset katit

KÄDENTAITAJA Kissatoverukset Paju ja Hercules ovat tärkeä osa kokkolalaisen Anu Martikkalan, 32, elämää.

– Ehdottomasti! Karvatassut ovat perheenjäseniä ja samalla parhaita ystäviäni. Näiden tyyppien ansiosta elän myös suurta unelmaani kädentaitajana, tekstiiliartesaanin ja teollisen muotoilijan koulutuksen saanut Anu kertoo.

Anu sanoo kissojen olevan hänen muusansa, kriitikkonsa ja lisäksi ne toimivat lahjomattomina laadun valvojina. Erityisesti nelivuotias Paju on ollut pennusta lähtien tienviitoittajana emäntänsä uravalinnan suhteen.

– Olen aina tykännyt kissoista ja ollut kiinnostunut karvaisten kavereittemme hyvinvoinnista. Pajulla on kuitenkin erityinen rooli nykyisessä elämäntyössäni. Kun tyttöpentu tuli taloon, lähdin jalostamaan jo aikaisemmin kehittelemääni ideaa kissavauvojen äitiyspakkauksesta.

Ja niinhän siinä kävi, että käytännön kautta laatikon sisältöön tuli pieniä, mutta tärkeitä muutoksia.

Vauvapakkaus sisältää vauvakirjan, karstan ja lelun lisäksi myös viltin, pyyhkeen ja potilaspuvun.
Vauvapakkaus sisältää vauvakirjan, karstan ja lelun lisäksi myös viltin, pyyhkeen ja potilaspuvun. (Kuva Anne Anttila)

”Hauska ja tarpeellinen”

Kädentaidoistaan tunnetun Anun liikeidea kissavauvojen äitiyspakkauksesta syntyi puhtaasta tarpeesta. Taustalla oli kuitenkin pitkä ja perusteellinen jalostustyö.

– Liikeidean kehittäminen alkoi jo Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, jossa tein teollista muotoilua koskevan lopputyön. Ideana oli suunnitella paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle kannatustuotteita sekä hahmotella kissojen äitiyspakkauksen sisältöä, Anu kertoo.

Tämän jälkeen nuori kädentaitaja on koeponnistanut liikeideaansa myös monissa yrityshautomoissa. Liikeideansa ympärille Anu perusti vuonna 2015 nimeään kantavan yrityksen Design by Anu.

– Alussa ajatusta kissavauvojen äitiyspakkauksesta pidettiin hulluna. Käytäntö muutti kuitenkin ajatusmaailmaa, sillä selviytyminen pienen kissavauvan kanssa vaatii muutakin kuin lujaa tahtoa, Ja toisekseen, kissat ovat nykyään monelle perheenjäseniä ja kohtelu on sen mukaista, Anu tietää kokemuksesta.

Tekstiiliartesaanin ja teollisen muotoilijan koulutuksen saanut Anu Martikkala suunnittelee ja työstää myös persoonallisia huopalaukkuja.
Tekstiiliartesaanin ja teollisen muotoilijan koulutuksen saanut Anu Martikkala suunnittelee ja työstää myös persoonallisia huopalaukkuja. (Kuva Anne Anttila)

Kestettävä myös raapimista

Kissojen äitiyspakkaukset ovat alusta loppuun saakka Anun ideoimia ja valmistamia. Jopa kankaiden kissakuosi on hänen suunnittelemansa ja painamansa. Myös kissamökiksi muuntuvat pakkauslaatikot Anu työstää itse.

Materiaaleissa Anu suosii toimivuuden lisäksi myös ekologisuutta. Kankaiden pääroolissa ovat puuvilla, pellava ja villa.

– Tavoitteena on, että tuotteet ovat kestäviä, pestäviä ja käyttömukavia. Laadusta en ole lähtenyt tinkimään, sillä käyttäjätutkimukset ovat osoittaneet, että tuotteiden tulee kestää kynsiä, hampaita ja hyvin yllättäviäkin otteita.

Jopa laukut syntyvät puukehikkoja myöten Anun omassa tuotepajassa.
Jopa laukut syntyvät puukehikkoja myöten Anun omassa tuotepajassa. (Kuva Anne Anttila)

Rohkeaa uusiokäyttöä

Nelijalkaisten lisäksi Anu työstää tuotteita myös kaksijalkaisille. Kissa-aiheisten kukkaroiden, esiliinojen ja keittiöpyyhkeiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat myös uniikit huopalaukut. Jopa laukut syntyvät puukehikkoja myöten Anun omassa tuotepajassa.

– Huopa on materiaalina aivan ihanteellinen ja myös yllättävän moniulotteinen. Sen muotoilu on haasteellista, mutta kuten kaikessa, tekemällä oppii.

Laukkujen kohdalla Anu suosii myös materiaalien uusiokäyttöä.

– Esimerkiksi vanhalle nahkatakille ja nahkaiselle kirjoituspöydän pinnalle olen antanut uuden elämän. Pyrin hyötykäyttämään kaiken mahdollisen. Jopa pahvijätteen jatkojalostan korteiksi, Anu paljastaa.

Kommentoi Facebookissa