AUTOT Aston Martin on peribrittiläinen tyyli-ikoni, jolla ei ajattelisi olevan mitään tekemistä saksalaisen muotoilun kanssa. Pian asia on kuitenkin näin, koska saksalaisesta Tobias Sühlmannista tulee legendaarisen urheiluautomerkin korimuotoilun päällikkö. Hän siirtyy Astonille Volkswagen-konsernilta, jossa Sühlmann on ehtinyt vaikuttaa monen auton linjoihin.
Esimerkiksi kovasti kehuja näyttävyytensä vuoksi kerännyt VW Arteon on peräisin Sühlmannin kynästä. Viisiovisen luiskaperä-coupén nokkaa koristaa suorastaan pramean oloinen maski, joka ulottuu pitkälle etupuskuriin saakka. Samaa muotoilukikkaa on käytetty myös juuri lanseeratussa kolmannen sukupolven Volkswagen Touraegissa, ja tämäkin auto on vähemmän yllättävästi Tobias Sühlmannin käsialaa.
Hän on muotoillut näiden kahden lisäksi monia muitakin VW-konsernin autoja, ja miehen kädenjälkeen on oltu ilmeisen tyytyväisiä. Sühlmannista tehtiin nimittäin viime vuonna konsernin kruununjalokivenä toimivan Bugattin korimuotoilun päällikkö. Tehtävä oli toisaalta vähän ristiriitainen, koska Bugattin valikoimaan kuuluu tällä hetkellä ainoastaan yksi malli.
Se on tietysti Chiron-hyperauto, jonka linjat Sasha Selipanov -niminen muotoilija piirsi jo useampi vuosi sitten. Hän siirtyi Hyundain luksusbrändi Genesikselle vuonna 2016, ja Sühlmann astui Bugattilla juuri Selipanovin saappaisiin. Ehkäpä Bugattilla ei ollut tarjolla tarpeeksi haasteita Sühlmannille, koska Chironin seuraaja on vielä monen vuoden päässä ja Bugattilla ei ole myöskään muita laajentumissuunnitelmia mallistonsa suhteen.

Aston Martinilla Sühlmann korvaa korimuotoilun päällikkönä aiemmin toimineen Miles Nurnbergerin, joka ylennettiin puolestaan brittimerkin muotoilujohtajaksi. Heidän yläpuolellaan toimii vielä Marek Reichman, joka vastaa Chief Creative Officer -tittelillä Astonin kaikista muotoiluasioista. Tälläkin osastolla riittää haasteita lähivuosina, koska Aston Martin on laajentamassa mallistoaan voimakkaasti.
Brittibrändin toimitusjohtaja Andy Palmer on nimittäin laatinut Second Century Plan -nimisen strategian, jonka mukaan Aston esittelee seitsemän uutta mallia yhtä monen vuoden aikana. Niistä kaksi ensimmäistä, eli GT-luokan DB11 ja kompaktimpi Vantage on jo lanseerattu markkinoille. Seuraavaksi tulossa on merkin huippumalliksi asettuva DBS Superleggera, joka korvaa toisen sukupolven Vanquishin. Lisäksi Aston Martinin ensimmäinen katumaasturi tuodaan markkinoille lähivuosina.
Näiden autojen muotoilu on jo pitkälti lyöty lukkoon, eli Tobias Sühlmannin käsialaa nähdään vasta Astonin myöhemmissä malleissa. Niiden joukkoon kuuluu ainakin Ferrarin ja McLarenin mallit haastava keskimoottorinen superauto, joka on Aston Martinin historiassa lajinsa ensimmäinen. Keskimoottorisportti saadaan myyntiin seuraavan vuosikymmenen alkupuolella, jolloin merkin mallisto täydentyy myös parilla uudella Lagondalla.
Vuosina 2021 ja 2023 lanseerattavat autot ovat todennäköisesti sähkötoimisia, mikä antaa myös Sühlmannille aivan uusia vapauksia muotoilun suhteen.
- Lähde Motor1
Lue myös: Aston Martinin ensimmäisen katumaasturin nimi selvisi – auto ristitään Varekaiksi
Kommentoi Facebookissa